Stressi, uupumus ja masennus

Pj. Maria Törnroos

Myötätuntoisuuden yhteys masennusoireiluun aikuisuudessa

Aino Saarinen1, Liisa Keltikangas-Järvinen2, Terho Lehtimäki3, Olli Raitakari4, Laura Pulkki-Råback5, Mirka Hintsanen6

1Psykologian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto; Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, 2Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, 3Kliinisen kemian laitos, Lääketieteen ja Biotieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto, 4Sydäntutkimuskeskus, Turun yliopisto; Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos, Turun yliopisto, 5Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, 6Psykologian tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

Tausta: Masennuspotilaista jopa 20‒30% ilmenee hoitoresistenttiä masennusoireilua. Yksi tekijä, joka merkittävästi heikentää masennuksen hoitovastetta, on voimakas itsekriittisyys. Myötätunnon harjoittamisen on havaittu lieventävän itsekriittisyyttä. Siten tutkimustieto myötätunnon yhteydestä masennusoireiluun saattaisi tarjota uusia interventiomahdollisuuksia etenkin hoitoresistenttiin masennusoireiluun.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää (i) myötätunnon ja masennusoireilun välisiä kausaaliyhteyksiä 15 vuoden seurannan aikana aikuisuudessa (ii) myötätunnon yhteyttä erilaisiin masennusoireisiin (negatiivinen asennoituminen, toimintakyvyn vaikeudet, somaattiset oireet) varhaisaikuisuudesta keski-ikään saakka (20‒50v. iässä).

Menetelmät: Tutkittavat (N=1676) valittiin prospektiivisesta LASERI-tutkimuksesta, joka on suomalainen väestöpohjainen aineisto. Myötätunto toisia kohtaan arvioitiin the Temperament and Character Inventory -kyselyllä ja masennusoireet the Beck Depression Inventory -kyselyn muokatulla versiolla. Tutkimuskertoja oli useita, ja ne toteutettiin v. 1997–2012. Aineisto analysoitiin pitkittäisaineistoille tarkoitetuilla rakenneyhtälömalleilla ja monitasomalleilla.

Tulokset: Korkea myötätunto toisia kohtaan vaikutti suojaavan masennusoireilulta, kun taas masennusoireilu ei vaikuttanut heikentävän myötätuntoa toisia kohtaan. Lisäksi korkea myötätunto toisia kohtaan ennusti vähäisempää masennusoireilun kokonaismäärää sekä vähäisempiä masennuksen alaoireita (negatiivinen asennoituminen, toimintakyvyn heikentyminen, somaattiset oireet) varhaisaikuisuudessa. Iän myötä yhteydet heikkenivät siten, että myötätunto ei ollut yhteydessä masennusoireiluun enää keski-iässä. Analyyseissä kontrolloitiin ikä, sukupuoli sekä sosioekonomiset tekijät lapsuudessa ja aikuisuudessa.

Johtopäätökset: Laadittaessa interventioita masennuspotilaille olisi mahdollisesti tarpeen huomioida se, että korkea myötätunto toisia kohtaan saattaa suojata masennusoireilun kehittymiseltä, kun taas masennusoireet eivät vaikuta merkittävästi heikentävän myötätunnon tasoa. Siten myötätunnon harjoittaminen mahdollisesti heikentää riskiä masennusoireilun puhkeamiselle. Myötätunnon rooli masennusoireilun kehittymisessä saattaa olla merkittävä etenkin varhaisaikuisuudessa mutta näyttää heikkenevän keski-ikää lähestyttäessä. Kliinisessä työssä olisi tärkeää tiedostaa se, että korkea myötätunto saattaa olla yhteydessä masennuksen ydinoireiden (mm. surullisuus, pessimismi, syyllisyys) lisäksi mahdollisesti myös masennukseen liittyvään toimintakyvyn heikentymiseen ja somaattisiin oireisiin.

Voiko työuupumusta ja mielialaoireita erotella persoonallisuuden piirteiden perusteella?

Taina Hintsa1, Kirsi Honkalampi1, Matti Kuittinen1, Marko Elovainio2

1Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu, 2Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Background. Stress-related disorders at work, including burnout (exhaustion, cynicism, decreased professional efficacy) and mood disorders (depressive symptoms and anxiety) are common among employees in various occupations. Previous research has shown that the distinction between burnout and mood disorders, especially depressive symptoms, is not quite clear. According to previous research, there are personality traits that are related to both burnout and mood disorders. We tested whether burnout and mood disorders in teachers can be differentiated based on their relationship with personality.

Methods. Participants were 76 teachers in the metropolitan area of Finland. We assessed personality with a Temperament and Character Inventory (TCI), and questionnaires about commitment and perfectionism. Burnout was assessed with Maslach Burnout Inventory-(MBI-GS), depressive symptoms with Beck Depression Inventory-II, psychological problems with General Health Questionnaire (GHQ-12) and cognitive component of anxiety with Endler-Multidimensional-Anxiety-Scales (EMAS).

Results. Burnout and mood disorders couldn’t be differentiated based on their relationship with personality. We found that higher harm avoidance, persistence, over commitment, perfectionism, and lower self-directedness are related to burnout and mood disorders in teachers. Of burnout dimensions, lower professional efficacy was linked to higher novelty seeking. Higher cynicism was related to higher persistence and lower cooperation.

Conclusions. Personality traits, specifically harm avoidance, over commitment, perfectionism and self-directedness should be taken into account when conducting  research of teachers’ burnout and mood disorders. In order to develop effective disorder-specific interventions, further research about the links between personality, burnout and mood disorders is needed.

Toiminnanohjauksen vaikeudet psyykkisesti oireilevilla alle kouluikäisillä lapsilla

Sini Teivaanmäki1, Hanna Huhdanpää2, Noona Kiuru1, Eeva Aronen2, Vesa Närhi1, Liisa Klenberg2

1Jyväskylän yliopisto, 2Helsingin yliopisto

Tausta: Heikkoudet toiminnanohjauksen taidoissa on yhdistetty erilaisiin sisään- ja ulospäin suuntautuviin psykiatrisiin oirekuviin. Tutkimustulokset toiminnanohjauksen ja psyykkisten oireiden/häiriöiden yhteydestä ovat kuitenkin hyvin vaihtelevia, ja erityisesti alle kouluikäisiä lapsia on tutkittu vähän.

Tavoitteet: Tutkimuksen tarkoituksena oli 1) selvittää sisään- ja ulospäin suuntautuvan oireilun sekä arkipäivän toiminnanohjaustaitojen yhteyksiä sekä 2) tarkastella yksilöllisiä toiminnanohjausprofiileja alle kouluikäisillä, psyykkisesti oireilevilla lapsilla.

Menetelmät: Kliinisen aineiston 171 4-7-vuotiasta lasta rekrytoitiin kahdesta pienten lasten psykiatrisesta yksiköstä. Verrokkiryhmän muodostivat päiväkodeista rekrytoidut 709 lasta. Päiväkodin arvio lapsen toiminnanohjauksen taidoista kerättiin PikkuKesky -kyselylomakkeen avulla. Kliinisessä ryhmässä kerättiin lisäksi vanhemman arvio lapsen tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmista ASEBA -kyselylomakkeella. Ensin ASEBA:n perusteella muodostettiin kliinisestä aineistosta sisään- ja ulospäin oireilevien lasten alaryhmät, joiden toiminnanohjauksen vaikeuksia selvitettiin ryhmävertailujen kautta. Tämän jälkeen latentin profiilianalyysin avulla tarkasteltiin koko psykiatrisesti oireilevien lasten joukosta löytyviä yksilöllisiä toiminnanohjauksen profiileja, joiden yhteyksiä psyykkiseen oireiluun sekä muihin taustamuuttujiin selvitettiin.

Tulokset: Sekä ulos- että sisäänpäin suuntautuvasti oireilevilla lapsilla oli kaikilla toiminnanohjauksen osa-alueilla verrokkeja enemmän vaikeuksia. Latentin profiilianalyysin kautta tunnistettiin 5 toiminnanohjauksen profiilia, joiden mukaan osalla lapsista toiminnanohjauksen vaikeuksia ei ilmene lainkaan, kun taas osalla ilmenee suuria vaikeuksia kaikilla osa-alueilla. Joillain lapsilla vaikeudet kohdistuvat selkeämmin tarkkaavuuteen, käyttäytymisen säätelyyn tai toiminnan aloittamiseen. Profiilien ja lapsen psyykkisen oireilun sekä muiden taustamuuttujien väliltä löytyi mielekkäitä yhteyksiä.

Johtopäätökset: Psykiatrisen hoidon piirissä olevien pienten lasten joukosta on löydettävissä alaryhmiä, joiden toiminnanohjauksen profiilit eroavat toisistaan määrällisesti ja laadullisesti. Psyykkisesti oireilevien lasten toiminnanohjauksen taitojen eri osa-alueiden kattava arviointi on tärkeää, jotta tarkka käsitys lapsen profiilista heikkouksineen ja vahvuuksineen voisi olla mukana ohjaamassa tukitoimien valintaa.

Uhkaako työn intensiivisyys työhyvinvointia? Stressiprofiilien yhteys työuupumukseen opetus- ja tutkimustyössä

Jaana Minkkinen1, Saija Mauno1,2, Feldt Taru2, Heidi Tsupari2, Auvinen Elina2, Mari Huhtala2

1Tampereen yliopisto, 2Jyväskylän yliopisto 

Tausta: Työn intensiivisyys on kasvanut työelämän muutosten ja voimistuvan digitalisaation myötä. Työn tekemisen tehostumista kuvaavat kiristynyt työtahti, itsenäisen työn, päätöksenteon ja urasuunnittelun lisääntyminen sekä tieto-, taito ja oppimisvaatimusten lisääntyminen. Työtahdin kiristyminen sekä ajallisen ja paikallisen joustavuuden lisääntyminen asettavat työntekijöille uusia haasteita, joiden vaikutuksia työntekijöiden hyvinvointiin ei vielä tunneta.

Tavoitteet: Tavoitteenamme oli muodostaa työn intensiivisyyttä kuvaavat intensiivisyysprofiilit opettajille (N = 2434) ja tieteentekijöille (N = 1341) sekä tutkia, missä määrin työn intensiivisyys on yhteydessä työuupumukseen (uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynisyyteen). Tutkimme myös, eroavatko naisten ja miesten kokemukset työn intensiivisyydestä.

Menetelmät: Tutkimme työn intensiivisyyttä Kubicekin ja kollegoiden (2015) kehittämällä Intensified Job Demands (IJD) -kyselyllä, joka sisältää 19 väittämää työssä tapahtuneista muutoksista viiden viimeisen vuoden aikana. Analyysimenetelminä käytettiin latenttia profiilianalyysia ja kovarianssianalyysia.

Tulokset: Löysimme kolme toisistaan erottuvaa työn intensiivisyysprofiilia: vahvasti intensiivinen työ, kohtuullisen intensiivinen työ ja vähäisesti intensiivinen työ. Työ oli vahvasti intensiivistä suurella osalta opettajista (56 %) ja tieteentekijöistä (53 %). Naiset raportoivat työnsä vahvasti intensiiviseksi miehiä useammin. Sen sijaan sukupuolieroja ei havaittu työn intensiivisyyden yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynisyyteen. Vahvasti intensiivinen työ indikoi korkeampaa uupumusasteista väsymystä sekä naisilla että miehillä. Opettajilla työn intensiivisyysprofiili selitti uupumusasteisen väsymyksen varianssista 21 prosenttia ja tieteentekijöillä 22 prosenttia. Työn intensiivisyyden yhteys kyynisyyteen oli heikko molemmissa ammattiryhmissä.

Johtopäätökset: Työn intensifikaatio on opetus- ja tutkimustyössä on työhyvinvointiriski, joka voi heikentää työssä jaksamista.

Ovatko johtotehtäviin liittyvät huolenaiheet yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun vaativaa asiantuntijatyötä tekevillä?

Heidi Tsupari1, Elina Auvinen1, Joona Muotka1, Mari Huhtala1, Taru Feldt1

1Jyväskylän yliopisto

Tässä tutkimuksessa selvitettiin työntekijöiden huolenaiheita liittyen mahdollisiin johtotehtäviin (Worries about leadership, WAL) ja näiden huolien yhteyttä työuupumukseen ja työn imuun. Ensimmäiseksi tavoitteemme oli identifioida toisistaan eroavia johtotehtäviin liittyvien huolien rakenteita. Toiseksi, halusimme tutkia, miten nämä alaryhmät eroavat toisistaan työuupumuksen ja työn imun suhteen. WAL on uusi käsite, jolla kuvataan yksilön kokemia huolia liittyen johtotehtävien kielteisiin seurauksiin. Johtajuuteen liittyviä huolia voivat kokea niin johtotehtävissä toimivat kuin muutkin asiantuntijat. Asiantuntijoilla se voi taas estää johtotehtäviin hakeutumista tai niiden vastaanottamista.

Tämä tutkimus kohdistuu asiantuntijatehtävissä (ei johtotehtävissä) toimiviin professoreihin (n=104), tieteentekijöihin (n=582), tekniikan akateemisiin (n=228) ja ekonomeihin (n=237). Tutkimukseen osallistuneet täyttivät 16-osioisen WAL-kyselyn, joka on kehitetty mittaamaan johtotehtäviin liittyviä huolia kolmella dimensiolla: 1) huoli epäonnistumisesta, 2) huoli vaikeuksista ja 3) huoli tasapainon menettämisestä työn ja muun elämän välillä. Lisäksi tutkitut vastasivat 9-osioisiin Bergen Burnout Indicator –kyselyyn (työuupumus) ja Utrecth Work Engagement –kyselyyn (työn imu).

Ensimmäisessä vaiheessa käytimme latenttia profiilianalyysia (LPA) erottelemaan alaryhmiä perustuen työntekijöiden johtotehtäviin liittyviin huoliin. Toisessa vaiheessa alaryhmien eroja työuupumuksen ja työn imun osalta tutkittiin kovarianssianalyysia (ANCOVA) käyttäen.

Perustuen LPA:n tuloksiin identifioitiin kuusi alaryhmää: 1) huolettomat (34%), 2) keskiverrot (37%), 3) huolehtijat (6%), 4) epäonnistumista pelkäävät (9%), 5) vaikeuksista huolehtivat (11%) ja 6) tasapainon menettämistä pelkäävät (4%). ANCOVA:n tulokset osoittivat esimerkiksi, että työuupumusoireita esiintyi eniten huolehtijoiden ja epäonnistumista pelkäävien ryhmissä.

Tulokset viittaavat siihen, että johtotehtäviin liittyvien huolien rakenteissa on eroja ja näiden osalta voidaan erotella alaryhmiä. Johtotehtäviin liittyvät huolet ovat tämän tutkimuksen mukaan myös yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun.