Käyttäytymismuutosteoriat

Pj. Christian Hakulinen

Uptake of and motivational responses to mental health promoting practices: Comparing relaxation and mindfulness arms of the Healthy Learning Mind trial

Nelli Hankonen1, Marguerite Beattie1, Hanna Konttinen1, Salla-Maarit Volanen1,2

1Helsingin Yliopisto, 2Folkhälsan

Background: Mental health can be promoted via several alternative practices, such as engaging in relaxation or mindfulness exercises. The aim of this study was to compare the social cognitions related to the mental health-promoting exercises (relaxation vs. mindfulness) in the two active arms (N=3134) of the cRCT Healthy Learning Mind and their roles in uptake, as well as self-reported reasons for uptake or non-practice.
Methods: The 12-15-year-old pupils were given a 9-week intervention with exactly same dose in the relaxation and mindfulness arms, and they were followed up to 52 weeks. The mindfulness arm was taught such exercises as thought observation and anchoring attention in bodily sensations, while the relaxation arm was taught such exercises as progressive muscle relaxation and visualization.
Results: Although social cognitions in the mindfulness arm were slightly more positive immediately post-intervention (d=∓[0.14 – 0.25]), there were no differences between the two arms in the longer-term. There were decreases in injunctive norms (perceived acceptability by parents and friends), descriptive norms (perceived friends’ practice), and intention by the 26 week follow-up (d=[-0.10] – [-0.54]). Main reasons for non-practice in both arms included not finding the exercises helpful (30% of non-practitioners in both arms), followed by no felt need, boringness of exercises, and forgetting. Participants in the relaxation arm reported better sleep at 52 weeks (d=-0.24), but no other major differences in experienced benefits emerged.

Conclusions: Mindfulness and relaxation interventions seemed to elicit similar social cognitions and reasons for not practicing.

Lihavuus, hallinta ja subjektius: lihavuusdiskurssit THL:n Kansallisen lihavuusohjelman 2012–2018 materiaaleissa

Elisa Kurtti1

1Tampereen yliopisto

Lihavuuden institutionaalisia esitystapoja hallitsevat lääketieteelliset määrittelyt ja riskipuhe, joissa lihavuus näyttäytyy sairaana tai esisairaana ruumiin tilana, josta yksilön tulisi pyrkiä pois. Yksilön vastuun korostaminen hänen lihavuudestaan puolestaan rakentaa pohjaa lihavuuden stigmatisoitumiselle. THL:n Kansallinen lihavuusohjelma toimii pohjana lihavuutta koskeville interventioille, ja vaikuttaa siten käsityksiin lihavuudesta. Tämän vuoksi tarkastelen, miten lihavuus ja lihavat rakentuvat THL:n interventio-ohjelman verkkomateriaaleissa. Tutkimusmenetelmäni on kriittinen diskurssianalyysi. Analysoin lihavuudelle annettuja merkityksiä ja niiden lihaville tuottamia subjektipositioita. Aineistossani lihavuus rakentuu lääketieteellisen riskidiskurssin mukaisesti ja sen sisältö esitetään institutionaalisena faktatietona, jolla lihavuuden hallintaa oikeutetaan. Lihavuudesta rakennetaan yhteiskunnallista ongelmaa fysiologisena ja kansanterveydellisenä haittana, sosiaalisena ongelmana sekä kansantaloudellisena taakkana. Materiaaleissa korostuu terveyden optimointi elämäntapojen kautta. Lihavuus yhdistetään yksilön epäterveellisiin elämäntapoihin, kuten huonoon ruokavalioon ja liikkumattomuuteen, ja se näyttäytyy terveen ja hyvinvoivan elämän poissulkevana tekijänä. Lihava yksilö rakentuu toisaalta olosuhteiden uhriksi, toisaalta taas itse syypääksi ruumiin tilaansa. Psykososiaalisia tekijöitä ei erityisemmin käsitellä, ja esimerkiksi lihavuuteen liittyvä syrjintä esitetään ikään kuin syrjintää aiheuttaisi yksilön lihavuus, eivätkä vallitsevat lihavuuskäsitykset. Lihavan subjektipositioksi rakentuu jatkuvan muutospaineen alla eläminen. Lihavat eivät myöskään ole edustettuina ohjelman materiaaleissa edes kuvallisessa muodossa. Tavat, joilla lihavuus rakentuu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, ovat potentiaalisesti haitallisia. Lihavuuden stigmaan liittyy ruumiillisuutta koskevaa häpeää, joka voi aikaansaada kielteisiä minäkäsityksiä sekä yksilön toiminnan mahdollisuuksien rajoittumista. Lihavuuteen liittyy psykososiaalisia tekijöitä, jotka on tärkeää huomioida lihavuutta koskevissa interventioissa. Terveyden edistämiseen tarkoitetut materiaalit olisi perusteltua laatia tavoilla, joilla vältetään ihmisten stigmatisointia. Lihavuusstigman haitallisia vaikutuksia painonhallintaohjelmissa on tutkittu ja tämän pohjalta on laadittu myös eettisiä suuntaviivoja painonhallintainterventioille. Jatkotutkimuksen kannalta hyödyllistä voisi olla esimerkiksi oman kehon hyväksyntään ja toiminnan mahdollisuuksiin painottuvien elämäntapamuutosten vaikuttavuuden tutkiminen.

Kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiin perustuvan unettomuuden hoidon vaikuttavuus vuorotyöntekijöillä

Heli Järnefelt1, Mikko Härmä1, Mikael Sallinen1,2, Teemu Paajanen1, Jussi Virkkala1, Kari-Pekka Martimo1, Christer Hublin1 

1Työterveyslaitos, 2Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto

Tausta: Unettomuus on vuorotyöntekijöillä yleisempää kuin päivätyötä tekevillä. Se voi jatkuessaan altistaa muille sairauksille ja työkyvyn heikentymiselle. Unihäiriöiden hyvä hoito on todennäköisesti yksi keskeinen vuorotyöntekijöiden terveyttä ja vuorotyötoleranssia edistävä tekijä.

Tavoitteet: Hankkeessa tutkittiin satunnaistetussa ja kontrolloidussa tutkimusasetelmassa kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) menetelmiin pohjautuvien ryhmä- ja itsehoitojen vaikuttavuutta vuorotyöntekijöiden unettomuuden hoidossa verrattuna lyhyeen unen huollon ohjaukseen.

Menetelmät: Tutkimus tehtiin Työterveyslaitoksen ja viiden työterveysyksikön yhteistyönä. Osallistumisen pääkriteereinä olivat vähintään 3 kk:ta kestänyt ei-elimellinen unettomuushäiriö ja vuorotyön tekeminen. Tutkimukseen valittiin 84 vuorotyöntekijää työterveysyksiköiden lääkäreiden arvioiden perusteella. Osallistujat satunnaistettiin kolmeen interventioon: KKT:n menetelmiin pohjautuvaan ryhmä- tai itsehoitoon tai unen huollon yksilöohjaukseen. Työterveysyksiköiden hoitajat ja psykologit saivat koulutuksen hoitomenetelmistä ja vastasivat hoitojen toteutuksesta. Osallistujien unettomuusoireita sekä muita oireita, ajatusmalleja, elämänlaatua ja kognitiivista suorituskykyä arvioitiin ennen hoidon alkua, hoidon jälkeen sekä seurantamittauksissa kuuden, 12 ja 24 kk:ta hoidon päättymisestä. Tässä raportoidaan tulokset kuuden kuukauden seurantaan saakka. Mittareina käytettiin kyselyitä, unipäiväkirjaa, aktigrafia ja kognitiivisia testejä.

Tulokset: Keskimäärin osallistujat hyötyivät kaikista hoidoista, mutta vaikuttavuudessa oli yksilöllisiä eroja. Kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmillä oli myönteisempi vaikutus osallistujien mielialaan kuin unen huollon ohjauksella. Nukkumisajalle osuvista työajoista johtuvat vuorotyöunihäiriön piirteet olivat osallistujilla yleisiä, mutta ne eivät tässä tutkimuksessa vaikuttaneet hoidosta hyötymiseen.

Johtopäätökset: Vuorotyöntekijät hyötyvät unettomuuden psykologisesta hoidosta ja ohjauksesta, mutta hoidon suunnittelun pitäisi olla yksilöllistä. Käytännössä toimivinta voisi olla nettipohjainen, KKT:n menetelmiin pohjautuva unettomuuden hoitomalli, joka olisi yksilöllisesti muokattavissa ja johon sisältyisi yksilö- tai ryhmämuotoista ohjausta ja neuvontaa.

Hoitava viestintä ja kahden kysymyksen menetelmä lääkäri-potilasviestinnässä

Harry Köhler1, Ville Mattila2, Ville Vuorinen3, Päivi Rautava3

1Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos, 2Tampereen yliopisto, 3Turun yliopisto

Tausta: Lääkärin viestinnän vaikutus hoidon laatuun tunnustetaan laajalti. Erityisesti potilaan elintapamuutoksia edellyttävässä hoidossa viestintä on tärkeä työväline. Viestinnän menetelmien tutkiminen, kehittäminen sekä vaikuttavien viestintämenetelmien tunnistaminen on tärkeää.

Tavoitteet: Testasimme Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, miten lääkäreille opetettu kahden kysymyksen menetelmä vaikuttaa potilaiden reflektointiin ja voimaantumiseen vastaanottotilanteessa (1). Valmisteluvaiheessa lääkärien ja tutkijan yhteisessä työpalaverissa luotiin kahden kysymyksen toimintamalli (kuvio 1), jonka oletettiin vievän keskustelun vastaanotolla potilaan elämismaailmaan ja myös antavan potilaalle mahdollisuuksia pohtia ennakkokäsityksiään tilastaan.

Menetelmät: Kuusi lääkäriä sai yhden tunnin koulutuksen kahden kysymyksen menetelmän käyttöön. Vastaanottojen jälkeen tehdyillä kyselyillä selvitimme vastaanottotilanteiden vaikutuksia potilaisiin ennen lääkärien koulutusta ja sen jälkeen. Kysely sisälsi luokiteltuja ja avoimia kysymyksiä. Potilailta saatiin yhteensä 59 vastauslomaketta (vastausprosentti 56 %). Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Aineiston pienuus otettiin huomioon johtopäätöksissä.

Tulokset: Lääkärien koulutuksen jälkeen potilaat esittivät enemmän elämäänsä ja arkeensa kohdistuvia pohdintoja ja voimaantumista ilmaisevia kommentteja kuin potilaat ennen lääkärien koulutusta.

Johtopäätökset: Lääkärien koulutus näytti lisäävän potilaiden pohdintaa vaivansa merkityksestä elämässään ja antavan heille voimaa ja itseluottamusta toimia kuntoutumistaan edistävällä tavalla.

Hyvinvointia tukeva verkko-ohjaus vastasairastuneille tyypin 2 diabeetikoille

Sari Koski1, Johanna Toropainen1, Kati Hannukainen1

1Suomen Diabetesliitto ry

Tausta: Tyypin 2 diabetes on kansansairaus, joka diagnosoidaan vuosittain yli 20 000 suomalaisella. Terveyspalvelujärjestelmä pystyy tarjoamaan vain rajalliset resurssit vastasairastuneiden omahoidon ohjaukseen. Hoitoon sitoutumisen ja tuloksekkaan omahoidon aloituksen vuoksi alussa saatu hoidonohjaus olisi kuitenkin tärkeää. Diabetesliitolla on vastasairastuneiden tyypin 2 diabeetikoiden tueksi 5 viikon verkkokurssi. 2013-2017 on järjestetty 17 Tyyppi 2 tutuksi kurssia, joihin on osallistunut 317 henkilöä, iältään 35-83 -vuotiaita.

Tavoitteet: Tämän selvityksen tarkoitus oli tarkastella verkkokurssin tuloksia ja vaikuttavuutta diabeetikoiden arjen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Menetelmät: Verkkokurssille osallistuneille tehdään loppukysely kurssilla koettujen hyötyjen esiin saamiseksi, vastaajia 170 henkilöä, eli n. 53 % kurssilaisista. Arkivaikuttavuuden esiin saamiseksi osallistujille on toteutettu kaksi kertaa viivästetty arviointi, 1-1,5 vuotta kurssin päättymisen jälkeen. Viivästetty arviointi toteutettiin pääosin puhelinhaastatteluina, muutamia vastauksia saatiin myös sähköpostitse, yhteensä 124 kurssilaiselta, siis noin 39 % kursseille osallistuneista.

Tulokset: Välittömästi koetut hyödyt kurssista ovat monilla vastaajilla painottuneet luotettavan, ajantasaisen tiedon saamiseen sairaudesta. Osallistujien tärkeimmät oivallukset kurssin aikana ovat olleet perimän vaikutus diabeteksen kehittymiseen sekä ymmärrys elintapamuutosten merkityksestä ja niihin motivoituminen.

90 % viivästettyyn arviointiin vastanneista oli kokenut kurssin suurimmaksi hyödyksi arjen helpottumisen ja omien vaikutusmahdollisuuksien tunnistamisen. Kurssi oli lisännyt itsevarmuutta ja antanut rohkeutta ottaa asioita esille ja kysyä. Kurssi oli myös auttanut hyväksymään diabeteksen paremmin ja se oli vahvistanut käsitystä siitä, että diabeteksen kanssa voi elää normaalia elämää eikä sairautta tarvitse hävetä tai pelätä.

Johtopäätökset: Monelle vastasairastuneelle kurssi oli toiminut ”sisäänheittona diabetesmaailmaan”. Kurssi oli herättänyt kiinnostuksen diabetesta kohtaan ja halun toimia aktiivisesti oman hoidon suhteen jatkossakin. Tunne diabeteksen hallinnasta oli lisääntynyt. Palautteet vahvistivat näkemystä verkko-ohjauksen hyödyistä ja korostivat entisestään arjen huomioinnin tärkeyttä osana omahoidon ohjausta.

A longitudinal validation study for a model on psychological need satisfaction and well-being

Miika Kujanpää1, Christine Syrek2,Jessica de Bloom3

1University of Tampere,2Bonn-Rhein-Sieg University of Applied Sciences, 3University of Groningen, University of Tampere

There has been increasing interest in psychological need satisfaction in health psychology research. The DRAMMA model integrates previous models and research to create an overarching framework of psychological need satisfaction. The model encompasses six psychological needs: detachment from work, relaxation, autonomy, mastery, meaning and affiliation. While individual DRAMMA needs have been previously shown to be related to well-being and health, a longitudinal study examining the entire model has not been conducted before. The three aims of this study were to examine 1) factor structure of the DRAMMA model, 2) within-person effects of DRAMMA need satisfaction on well-being, ill-being and health outcomes, and 3) to compare the relative importance of the six DRAMMA needs. German workers (N=239) filled in measures of their DRAMMA need satisfaction and well-being outcomes at five measurement times before, during and after a holiday period. The data was analyzed using multilevel confirmatory factor analysis and multilevel modeling. The six-factor model fit the data better than all other examined models. DRAMMA need satisfaction increased during the first half of the holiday and decreased after the holiday. All DRAMMA needs were positively related to health and well-being, and negatively to ill-being. Detachment from work and relaxation showed the most consistent relationships with the outcomes. Results highlight the importance of psychological need satisfaction during leisure time for better well-being and health. Focusing on improving psychological need satisfaction, and especially psychological detachment and relaxation during off-job time, may be a good approach for practitioners to benefit customer’s general well-being.