Mielen hyvinvointi

Pj. Olli Kiviruusu

Vahvuus, ilo ja myötätunto – Lasten terveyden vahvistaminen

Åse Fagerlund1, Mari Laakso1, Anu-Katriina Pesonen2, Johan Eriksson3

1Public Health Research, Folkhälsan Research Center, Helsinki, 2Department of Psychology and Logopedics, Helsinki University, Helsinki, 3Department of General Practice and Primary Health Care, Helsinki University, Helsinki

Background: If we want to affect and enhance the well-being of children it is an important question on whom we should focus the intervention. For school-aged children (7-12 years) the most important and influential people are still their parents. There are also other important adults around them (like school staff) as well as peers influencing their development and well-being. Another important question when designing an intervention aiming at enhancing well-being regards the requirements for attaining lasting change. Meta-analyses from school studies point to better effects from studies lasting a whole school year compared to shorter studies [1]. Better results may also be attained focusing on a broad spectrum of skills [2].

Finally, a change in well-being is not always easy to delineate. Traditional forms of evaluation like questionnaires can pose a challenge for children in reliably describing changes in mood over a period of time.

Aim: The main aim of the Strength, Joy and Compassion project is to enhance child well-being through new research and methods in positive psychology. We aim to explore whether the best routes to achieve this aim goes through parents, other important adults in the lives of children (school-staff) or through directly training the children themselves and their peers in methods of well-being.

Method: Three separate studies are carried out:  Study 1) Flourishing families (N=60). Eight-week parental groups to enhance parental well-being and, subsequently, the well-being of their children. Design: wait-list RCT. Study 2) Positive education (N=154). A whole school year project to enhance the well-being of students in middle school (11-12 year olds). Design: clustered RCT. Study 3) Positive school (N= 260). A whole year school project to enhance the well-being of school-staff and, subsequently, the well-being of their students. Design: clustered RCT. All studies are evaluated before and after the interventions with an extensive set of measures including web-based questionnaires, experience sampling of daily life (mood, flow, coping etc.) as well as with physiological measures (heart rate variability and salivary samples of cortisol).

Results: Studies 1-3 have been carried out during 2016-2018 in different regions in southern and western Finland. Content, outline and implementation will be presented along with initial results.

Conclusions: Results will be discussed in the light of the overall question of how to best reach and enhance the well-being of children.

Lapsuusajan liikuntaharrastuksen yhteys aikuisiän mielenterveyteen ja terveyskäyttäytymiseen

Kaija Appelqvist-Schmidlechner1, Jani Vaara2, Tommi Vasankari3, Arja Häkkinen4, Matti Mäntysaari5,Heikki Kyröläinen4

1THL, 2Maanpuolustuskorkeakoulu, 3UKK-instituutti, 4Jyväskylän yliopisto, 5Sotilaslääketieteen keskus

Aikaisemmista tutkimuksista tiedämme, että fyysinen toimintakyky ja elämäntavat, jotka ylläpitävät somaattista terveyttä, kulkevat usein käsi kädessä mielenterveyden kanssa. Vähemmän on tietoa siitä, mikä on lapsuusajan elintapojen – esimerkiksi liikuntatottumusten – yhteys aikuisiän mielenterveyteen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lapsuusajan liikuntaharrastuksen yhteyttä aikuisiän mielenterveyteen ja terveyskäyttäytymiseen.

Tutkimus toteutettiin vuoden 2015 aikana järjestettyjen seitsemän kertausharjoituksen yhteydessa.  Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeilla ja se muodostui 680 iältään 20–35 -vuotiaasta miehestä. Positiivista mielenterveyttä mitattiin Warwick-Edinburgh Mental Well-being Scale (WEMWBS) -mittarilla ja psyykkistä oireilua SF-36 mittarin mielenterveys-oireiluun liittyvillä väittämillä. Terveyskäyttäytymistä tarkasteltiin alkoholin ja nuuskankäytön sekä tupakoinnin näkökulmasta. Tilastollisissa analyyseissä kontrolloitiin ikä, koulutus sekä nykyisen liikunnan määrä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että liikuntaharrastus 12-vuotiaana oli yhteydessä parempaan mielenterveyteen nuorena aikuisena. Yhteys oli positiivinen tarkastellessa yhteyttä niin positiivisen mielenterveyden kuin mielenterveysoireilun näkökulmasta. Lapsuusajan liikuntaharrastuksen ja aikuisiän mielenterveyden välinen positiivinen yhteys säilyi, vaikka analyysissä huomioitiin ikä, koulutus ja nykyinen fyysinen aktiivisuus. Mitä intensiivisempi liikuntaharrastus oli lapsuudessa ollut, sitä vähemmän miehet oireilivat psyykkisesti nuorena aikuisena. Miehet, jotka olivat harrastaneet aktiivisesti liikuntaa lapsuudessaan, liikkuivat myös aikuisiässä enemmän. Toisaalta runsas alkoholinkäyttö (yli 6 annosta) vähintään kerran viikossa sekä nuuskan käyttö olivat yleisempiä miehillä, jotka olivat osallistuneet ohjattuun liikuntaharrastukseen tai kilpaurheilleet 12-vuotiaina.

Lapsuusajan urheiluharrastus voi suojata myöhemmiltä psyykkisiltä ongelmilta, vaikkakin suoran syy-yhteyden toteaminen ei olekaan mahdollista. Urheiluharrastuksen mahdollistaminen kaikille lapsille on tärkeää väestön mielenterveyttä edistävää toimintaa. Huolestuttavaa on runsaampi lapsena aktiivisesti liikuntaa harrastaneiden runsaampi alkoholin ja nuuskan käyttö. Urheiluseuroissa tulee pohtia pelisääntöjä päihteidenkäytön suhteen yhdessä valmentajien, urheilijoiden, huoltajien sekä seurajohdon ja -toimijoiden kanssa.

Osallisuus ja yhteisen päätöksenteon edistäminen mielenterveyskuntoutuksessa

Melisa Stevanovic1, Taina Valkeapää1, Elina Weiste1, Camilla Lindholm1

1Helsingin yliopisto

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on viime vuosina korostettu yhä enemmän asiakaskeskeisyyttä ja tähän liittyvää asiakkaiden ja palveluntarjoajien yhteistä päätöksentekoa. Yhteisen päätöksenteon ihanne elää vahvana myös mielenterveyspuolella, vaikka aidosti yhteisten päätöksen tekeminen onkin tässä kontekstissa todettu varsin haasteelliseksi. Yhteisen päätöksenteon ihannetta vaalitaan erityisesti mielenterveyskuntoutujille suunnatussa yhteisöllisessä Klubitalo-toiminnassa, jossa suositaan avoimia keskustelutilaisuuksia ja konsensusratkaisuihin tähtääviä päätöksenteon malleja. Tässä esityksessä tarkastelemme Klubitalolla tapahtuvaa yhteistä päätöksentekoa keskustelunanalyysin keinoin. Aineistomme koostuu Klubitalon jäsenten ja ohjaajien viikoittaisista kokoontumisista, joissa harjoitellaan jäsenten työelämätaitoja. Kokoontumisia on yhteensä 30 ja niiden kesto vaihtelee 30–70 minuutin välillä. Kokoontumisissa on läsnä 3–8 jäsentä ja 1–2 ohjaajaa. Kokoontumisissa tehdään monenlaisia yhteisiä päätöksiä, jotka tyypillisimmin koskevat ryhmän toimintamalleja, tulevilla kokoontumiskerroilla käsiteltäviä asioita sekä Klubitalon laajempaa toimintaa koskevia suunnitelmia. Analyysimme kohdistuu ohjaajien keinoihin ottaa mielenterveyskuntoutujat osallisiksi yhteisiin päätöksiin. Koska jäsenet tekevät ehdotuksia harvoin, päätöksenteon yhteisyys edellyttää ohjaajilta aktiivista työtä tämän lähtökohtaisen epäsymmetrian tasapainottamiseksi. Tässä esityksessä havainnollistamme, kuinka ohjaajat rakentavat jäsenten alun perin muiksi tulkittuja puheenvuoroja ehdotuksiksi ja kuinka ohjaajat edistävät itse aloittamiensa ehdotussekvenssien etenemistä ottamalla vastuuta myös responsiivisten vuorojen tuottamisesta. Näin ohjaajat rakentavat päätöksentekoa yhteiseksi sen tosiasiallisesta yksipuolisuudesta huolimatta. Ohjaajien toimintaa voidaan ymmärtää ohjaustyön kannattelevan orientaation näkökulmasta. Ohjaaja kannattelee sekä vuorovaikutusta että jäsenen osallisuutta siinä – siitä huolimatta, ettei jäsenen oma kompetenssi välttämättä riitä substantiaaliseen osallistumiseen. Ohjaajien toimintaa voidaan käsitteellistää myös oppimisen ohjatun tukemisen ja “lähikehityksen vyöhykkeen” käsitteiden avulla, jossa oleellista on oppijan käsitteleminen astetta kompetentimpana toimijana kuin hän on.

Vuorovaikutustaitojen merkitys opiskelu-uupumuksen ja -innon kokemiselle

Heli Kiema-Junes1, Mirka Hintsanen1, Hannu Soini1, Kirsi Pyhältö1

1Oulun yliopisto

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuorovaikutustaitojen merkitystä opiskelu-uupumuksen ja – innon kokemiselle. Vuorovaikutustaitojen yhteyttä uupumuksen ja innon kokemiselle on tutkittu hyvin vähän. Sosiaalisen tuen merkitys on kuitenkin osoitettu olevan vahvasti yhteydessä niin pienempään riskiin kärsiä opiskelu-uupumuksesta kuin opiskeluinnon kehittymiseen. Sosiaalisten suhteiden merkitys opiskelu-uupumuksen ja – innon kokemiselle on tuotu aiemmissa tutkimuksissa vahvasti esille. Opiskeluinnon tiedetään olevan vahvasti yhteydessä parempaan opiskelumotivaatioon ja itsetuntoon sekä opinnoissa menestymiseen. Opiskeluinto on myös yhteydessä pienempään riskiin kärsiä opiskelu-uupumuksesta. Vuorovaikutustaitojen mahdollista merkitystä uupumuksen riskin vähentämiselle ja vastaavasti innon lisäämiselle haluttiin selvittää opiskeluhyvinvoinnin kehittämisen näkökulmasta. Opiskelu-uupumus voi aiheuttaa opinnoissa viivästymistä ja pahimmassa tapauksessa opintojen keskeytystä. Opiskeluinto taas edistää opinnoissa menestymistä ja vähentää mm. stressin kokemista.

Tavoitteena oli tarkastella vuorovaikutustaitojen merkitystä opiskelu-uupumuksen ja – innon kokemiselle. Lisäksi tarkasteltiin opiskelu-uupumuksen yhteyttä opiskeluintoon. Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää, onko vuorovaikutustaidoilla merkitystä opiskelijoiden uupumuksen ja innon kokemiselle ja tulisiko vuorovaikutustaitoja kehittää opiskeluhyvinvoinninkin näkökulmasta.

Tutkimuksessa hyödynnettiin opiskelu-uupumusmittaria, opiskeluinto-mittaria ja vuorovaikutuskyselyä, jotka teetettiin yliopisto-opiskelijoille (N=351). Kyselyaineistot analysoitiin tilastollisesti hyödyntäen lineaarista regressioanalyysia.

Vuorovaikutustaidot olivat yhteydessä matalampaan opiskelu-uupumukseen (B=-0.92, p<.001) ja korkeampaan opiskeluintoon (B=0.16, p<.001). Tutkimuksessa havaittiin myös aiemman tutkimuksen mukaisesti, että opiskeluinto on yhteydessä pienempään opiskelu-uupumuksen riskiin (B=-1.90, <.001). Vuorovaikutustaitoihin tulisi kiinnittää opiskeluympäristöissä enemmän huomiota ja mahdollistaa opiskelijoille tilanteita, joissa vuorovaikutustaitoja voisi kehittää. Aihetta tulisi tutkia lisää, sillä opiskeluhyvinvoinnilla on merkittävät vaikutukset myös tulevaan työelämään.

Intuitiivinen ajattelu ja emootiot parantumisodotusten taustalla

Outi Pohjanheimo1

1Helsingin yliopisto, humanistinen tdk

Poikkitieteellisessä tutkimuksessani etsin vastausta kysymykseen, miksi ihmiset hakevat apua vaihtoehtoisista parantamismenetelmistä sellaisiinkin sairauksiin, joita nykyinen lääketiede voisi parantaa. Analysoin ei-institutionaalisen parantamisen piirissä etnografisesti kerättyä aineistoa uuden tutkimustiedon valossa. Sekä aineistonkeruuta että kvalitatiivista analyysia ohjasi teoreettinen lähestymistapani. Teoreettinen viitekehykseni perustuu kaksoisprosessointiteorian parissa kumuloituneeseen tutkimustietoon intuitiivisesta ajattelusta, joka nykytutkimuksen mukaan vaikuttaa ajatteluumme ja käyttäytymiseemme enemmän kuin aikaisemmin tiedettiin. Kvalitatiivisessa analyysissa tiedostamattoman tutkimisen tekee mahdolliseksi emootioiden havainnointi, koska ne tulevat näkyviksi eleissä, ilmeissä ja tunnepuheessa.

Tutkimukseni asettuu ns. vertikaali integraation näkökulmaan, jonka mukaan kvalitatiivisen tutkimuksen tulokset eivät voi olla ristiriidassa syvemmän tason (lower level phenomena) tutkimustulosten kanssa. Viittaan ihmisille ja eläimille yhteisten emotionaalisten systeemien tutkimukseen.  Tutkimuskohteissani korostui yliluonnollinen toimija. Väitän, että intuitiivista ajattelua tukevien yhteisöjen parissa tapahtuvan parantamisen tutkimus tuottaa hyödyllistä tutkimustulosta myös institutionaalisen terveydenhoidon kehittämiseksi. Intuitiivisen ajattelun huomioon ottaminen potilastyössä on kustannustehokasta ja hyvinvointia lisäävää.

Tutkimukseni perusteella esitän, että parantaminen on lähestymiseen suuntautuvaa toimintaa, jossa intuitiiviset palkitsevan etsimisen, koskettavan hoivaamisen ja iloisen leikkimisen emotionaaliset systeemit ovat aktiivisia ja edistävät hyvinvointia. Tunneilmapiiri, jossa positiivisia hyvinvointiin liittyviä tunteita kuten esimerkiksi ystävällisyyttä, myötätuntoa, avuliaisuutta, kuulluksi tulemisen, turvallisuuden ja luottamuksen tunteita ilmaistaan, tuetaan ja vahvistetaan, on suotuisa ympäristö emotionaalisten hyvinvointia edistävien systeemien toiminnalle ja hyvinvoinnin kokemuksille. Ympäristön tunneilmapiiri vaikuttaa myös toivoon parantumisesta. Ne tuottavat potilaalle myös merkityksellisyyden kokemuksia.

Tutkimukseni keskustelee myös placebo-tutkimuksen kanssa ja terveyttä ja hyvinvointia edistävän lähestymistapansa puolesta sen voi sijoittaa myös salutogeneesi-paradigmaan.

Kirjallisuus: Pohjanheimo, Outi tulossa 2018. Etsiä, hoivata, leikkiä. Maagisen ajattelun dynaaminen rikastuminen; intuitiivinen ajattelu ja emootiot parantamiseen liittyvissä etnografisissa aineistoissa. Kognitiivisen uskontotieteen väitöskirja. Humanistinen tiedekunta. Helsingin yliopisto.