II b) Uniongelmat

Pj. Anu-Katriina Pesonen

Vuorokausirytmin kehittyminen lapsuudesta nuoruuteen

Liisa Kuula-Paavola1

1Helsingin Yliopisto

Tausta: Unen määrä ja ajoitus vaihtelevat kehityksen edetessä. Tyypilliseen kehitykseen kuuluu unen määrän väheneminen varhaislapsuudesta nuoruuteen, ja unen ajoituksen siirtyminen myöhäisempään. Myös muissa unen tunnuspiirteissä, kuten syvän unen määrässä ja yöllisissä heräilyissä, tapahtuu kehityksen myötä muutoksia. Näitä muutoksia ohjaavat omat taipumukset, esimerkiksi aamu- tai iltavirkkuus, jonka ilmenemiseen vaikuttaa mm. ympäristö ja geenit.

Tavoitteet: Tutkimme unen laadun, määrän ja viikonlopun korvausunen kehityspolkuja 8-, 12- ja 17-vuotiaiden keskuudessa. Erityisesti tavoitteena oli vertailla niitä nuoria, jotka 17-vuotiaina raportoivat olevansa aamu- tai iltavirkkuja, tai jotain siltä väliltä (”päivävirkku”).

Menetelmät: Lasten ja nuorten (n=111) unta mitattiin kolmessa vaiheessa kiihtyvyysantureilla (Actiwatch 7) noin viikon ajan. Aamu- tai iltavirkkuutta arvioitiin Horne & Östbergin Mornigness-Eveningness – kyselyllä.

Tulokset: Unen ajoitus erosi aamu- ja iltavirkkujen välillä 8-, 12- ja 17-vuotiaina. Unen keskikohta oli aamuvirkuilla keskimäärin 19 minuuttia aikaisempi kuin iltavirkuilla 8-vuotiaana, 36 minuuttia aikaisempi 12-vuotiaana, ja 89 minuuttia aikaisempi 17-vuotiaana. Suurin muutos unen ajoituksessa tapahtui 12-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Unen kesto, laatu, tai korvausunen määrä eivät eronneet aamu- ja iltavirkkujen välillä missään iässä.

Johtopäätökset: Nuoren vuorokausirytmi alkaa eriytyä omanlaisekseen jo keskilapsuudessa. Unen kesto, laatu, ja viikonlopun korvausunen määrä eivät tässä tutkimuksessa eronneet aamu- ja iltavirkkujen välillä. Myöhemmissä tutkimuksissa olisi tärkeätä selvittää, kuinka varhain lapsuudessa erot unen ajoituksessa alkavat toteutua.

 

Kronotyypin ja unikehrien yhteydet

Ilona Merikanto1

1Helsingin Yliopisto

Tausta: Monet fysiologiset toiminnat, kuten uni-valve rytmi, seuraavat yksilöllistä vuorokausirytmiä, jonka perusteella voidaan erottaa kolme kronotyyppiä: aamu-, päivä- ja iltavirkut. Kronotyypin vaikutus näkyy fysiologisten rytmien lisäksi myös kognitiivisissa toiminnoissa sekä mielenterveydessä. NREM-unen aikaiset unikehrät on nostettu esille viimeaikaisessa tutkimuksessa toisena mielenterveyteen ja kognitioon vaikuttavana tekijänä, jotka ovat myös vahvasti yksilöllinen pysyvä ominaisuus. Unikehrillä on myös merkittävä rooli unen pituuden säätelyssä, joka voi mahdollisesti vaikuttaa eri kronotyypeillä näyttäytyviin eroihin unen pituudessa. Aiempi tutkimus ei kuitenkaan ole tarkastellut unikehrien ja kronotyypin yhteyttä, vaikka kumpikin vaikuttaa uni-rytmiin ja ovat yhdistetty vastaaviin psyykkisiin ja kognitiivisiin ilmiasuihin.

Tavoitteet: Tutkimme miten unikehrien amplitudi, tiheys, kesto ja intensiteetti eroavat eri kronotyyppien välillä ja miten unikehrien frekvenssi, esiintyminen eri aivoalueilla ja ajoittuminen vaikuttavat mahdollisiin kronotyyppien välisiin eroihin unikehrissä.

Menetelmät: Otanta käsitti 170 Helsingissä vuonna 1998 syntynyttä 17-vuotiasta nuorta, jotka olivat täyttäneet lyhyen MEQ-kyselyn kronotyypistään ja joille oli suoritettu kotona yönaikainen unen EEG-mittaus.

Tulokset: Aamuvirkuilla oli merkittävästi alhaisempi hitaiden unikehrien amplitudi ja intensiteetti verrattuna muihin kronotyyppeihin (P<0.01-0.001). Unikehrien amplitudi ja intensiteetti myös laski voimakkaammin ja varhaisemmassa vaiheessa aamuvirkuilla verrattuna muihin kronotyyppeihin (P<0.01).

Johtopäätökset: Tuloksemme perusteella kronotyyppi ei näyttäisi ainoastaan vaikuttavan unen ajoittumiseen vaan myös olevan yhteydessä unen mikrorakenteeseen unikehrien suhteen. Aamuvirkuilla alhaisempi hitaiden unikehrien aktiivisuus tukee aikaisempia tutkimuksia aamuvirkkujen lyhyemmästä uniperiodista verrattuna muihin kronotyyppeihin valottaen tämän eroavuuden taustatekijöitä.

 

3) Vuorokausirytmi ja mielenterveys

Timo Partonen1

1THL

Tausta: Ihmisellä on sisäisiä kelloja, jotka seuraavat päivän ja yön vuorottelua, luovat ja ylläpitävät päivään tai yöhön tahdistuvia rytmejä elimistössä. Kun jakson pituus on noin 24 tuntia, kutsutaan vaihtelua vuorokausirytmiksi. Vuorokausirytmi painottuu ääripäissään kellonajan suhteen varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Mielenterveyshäiriöissä vuorokausirytmit usein poikkeavat normaalista ja ovat iltapainotteisia. Se, ovatko nämä poikkeamat osa patogeneesiä vai sairastamisen seurausta, on vielä epäselvää.

Tavoitteet: Tavoitteena on selvittää, ilmeneekö a) iltaihmisillä muita enemmän masennusta ja b) masennusta sairastavilla vuorokausirytmin poikkeavuuksia.

Menetelmät: Aineistoina ovat THL:n väestötutkimukset (Finriski 2007, Finriski 2012) ja muita aineistoja. Menetelminä ovat haastattelut, kyselylomakkeet ja aktigrafia.

Tulokset: Aikuisväestössä (25-74-vuotiaat) masennuksen kerroinsuhteet olivat useamman muuttujan osalta sekä iltaihmisillä (OR = 2.7-4.1) että päiväihmisillä (OR = 1.5-1.9) suuremmat kuin aamuihmisillä. Iltavirkuilla oli muita useammin diagnosoitu masennus, masennuslääkehoitoa ja masennusoireita (n = 10 503). Nuorilla (14-17-vuotiailla) masentuneilla miehillä oli pitkässä aktigrafiassa vuorokausirytmin aikaistuma ja matalampi vaihtelulaajuus kuin terveillä miehillä. Masentuneet nuoret olivat terveitä enemmän iltavirkkuna.

Johtopäätökset: Tulokset osoittavat masennustilaan liittyvän vuorokausirytmin poikkeavuuksia. Vuorokausirytmin mittaaminen voisi antaa käytännön eväitä paitsi osaksi hoitoa ja voinnin seurantaa, myös terveysneuvontaan. Prospektiivisin tutkimuksin on selvitettävä edeltävätkö vuorokausirytmin poikkeavuudet masennustilaan sairastumista.