I c) Mielen hyvinvointi

Pj. Kirsi Honkalampi

Nuorten yksinäisyys eroavatko maahanmuuttajataustaiset valtaväestöstä?

Jaana Minkkinen1, Pirjo Lindfors1

1Tampereen yliopisto

Tausta:  Ystävättä jääminen on yleistä maahanmuuttajataustaisilla nuorilla. THL:n kyselyssä 2015 ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista noin joka neljäs ilmoitti, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää, ja tytöillä vastaava osuus oli 1016 prosenttia. Ystävien lukumäärästä ei voi kuitenkaan suoraan päätellä, kuinka moni nuori kokee itsensä yksinäiseksi.  Tavoitteet: Vertailimme maahanmuuttajataustaisten ja valtaväestön nuorten kokemuksia yksinäisyydestä. Menetelmät:  Vastaajat olivat lukion ja ammattikoulun toisen luokan oppilaita Helsingin metropolialueelta (Metlofin-tutkimuksen seuranta-aineisto). Maahanmuuttajatausta määriteltiin nuoren ja hänen vanhempiensa synnyinmaan perusteella. Nuorilta kysyttiin, tuntevatko he itsensä yksinäiseksi (N = 7305) ja häiritseekö yksinäisyys heitä (N = 7284). Vastausvaihtoehdot olivat: ei koskaan, hyvin harvoin, joskus, melko usein, jatkuvasti. Ryhmäeroja analysoitiin Kruskal-Wallisin ja Mann-Whitneyn riippumattomien otosten -testeillä. Efektikoko laskettiin järjestyskorrelaation avulla. Tulokset:  Yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti koki nuorista 10,7 prosenttia. Yksinäisyys häiritsi melko usein tai jatkuvasti 7,4 prosenttia nuorista. Yksinäisyyden kokeminen ja sen häiritsevyys olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Suurin korrelaatio oli valtaväestön tytöillä (0,74) ja pienin maahanmuuttajataustaisilla tytöillä (0,60). Tytöt kokivat itsensä yksinäisemmiksi kuin pojat ja yksinäisyys häiritsi enemmän tyttöjä. Yksinäisimpiä olivat valtaväestöön kuuluvat tytöt (n = 3512), jotka olivat hieman yksinäisempiä kuin maahanmuuttajataustaiset tytöt (n = 420; p < 0,001) ja kokivat yksinäisyyden hieman häiritsevämmäksi kuin maahanmuuttajataustaiset tytöt (p < 0,001). Vähiten yksinäisiä olivat maahanmuuttajataustaiset pojat (n = 348), jotka kokivat yksinäisyyttä hieman vähemmän kuin valtaväestöön kuuluvat pojat (n = 2993; p < 0,001). Yksinäisyys kuitenkin häiritsi maahanmuuttajataustaisia poikia hieman enemmän kuin valtaväestön poikia (p < 0,001).  Yhteenveto:  Aikuisuuden kynnyksellä tytöt ovat yksinäisempiä kuin pojat. Yksinäisyyden kokemisessa sukupuoli merkitsee enemmän kuin maahanmuuttajatausta. Yksinäisimpiä olivat valtaväestöön kuuluvat tytöt, vähiten yksinäisiä maahanmuuttajataustaiset pojat.

 

Kutsuntaikäisten ylipainoisten poikien syömishäiriöoireilu

Marjukka Nurkkala1, Raija Korpelainen1, Anna-Maria Teeriniemi2, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi3, Marja Vanhala1

1Oulun Diakonissalaitoksen säätiö, Oulun Liikuntalääketieteellinen klinikka

2Itä-Suomen yliopisto

3Oulun yliopisto, elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö

Tausta: Poikien syömishäiriöoireilu tunnistetaan heikosti terveydenhuollossa. Yleisyytensä takia ylipainoon ja lihavuuteen liittyvään häiriintyneeseen syömiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Tavoitteet: Tarkastellaan kutsunnanalaisten ylipainoisten poikien syömishäiriöoireilua. Menetelmät: Tutkimusaineisto koostui 219:sta Oulun alueen vuoden 2013 kutsunnanalaisesta ylipainoisesta pojasta. Syömishäiriökäyttäytymisen ydinpiirteitä kartoitettiin SCOFF-kyselyllä sekä Pyrkimys laihuuteen- ja Bulimia-mittareilla, jotka ovat osa kansainvälistä Eating Disorder Inventory -kyselyä. Tutkittaville tehtiin myös terveystarkastus, ja heidän elintapojaan tiedusteltiin. Tulokset: Syömishäiriökäyttäytymistä esiintyi 57 (26 %) ylipainoisella tai lihavalla pojalla. Tavallisimmin oireena oli hermostuneisuutta makeisia ja hiilihydraatteja syödessä (54 %) sekä jatkuvaa laihduttamisen ajattelemista (37 %). Oireilevat ylipainoiset olivat useammin laihduttaneet ja heillä oli useammin masennusoireita. Lisäksi heidän keskimääräinen painoindeksinä oli suurempi kuin ei-oireilevilla ylipainoisilla. Johtopäätökset: Ylipainoisia ja lihavia hoidettaessa syömishäiriöoireilun mahdollisuus tulisi muistaa. Syömishäiriöoireilua tulisi arvioida myös osana terveystarkastuksia esimerkiksi seulontaan tarkoitetuilla kyselyillä.

 

Luontokävelyn aikana tehtyjen psykologisten harjoitteiden vaikutus mielialaan

Tytti Pasanen1, Kalevi Korpela1

1Tampereen yliopisto

Luontoympäristöissä käynneillä on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia erityisesti mielialaan. On esitetty, että elpyminen liittyy vuorovaikutukseen ympäristön kanssa, mutta tarkkaavuuden suuntaamisesta luontokävelyn aikana on vain vähän tietoa. Alustavan näytön mukaan ohjeistettu huomion kiinnitys ympäristöön voi parantaa elpymistä. Tässä esityksessä tutkimme, voiko luontokäyntien positiivisia vaikutuksia voimistaa harjoitteilla, jotka perustuvat elpymisteorioihin sekä empiirisiin tutkimuksiin luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksista.  Järjestimme kaksi kenttäkoetta vuosina 2016-2017, joissa osallistujat kävelivät 4-6 kilometriä joko metsässä (n=128) tai kaupunkipuistossa (aineistonkeruu kesken). Heidän mielialaansa (positiivisuus, virittyneisyys) kartoitettiin ennen ja jälkeen kävelyn. Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään: 1) kävely tehden elpymisteorioihin perustuvia harjoitteita, 2) kävely tehden verrokkiharjoitteita ja 3) kävely ilman harjoitteita. Harjoitteet oli kirjoitettu joko kyltteihin tai älypuhelinsovellukseen. Tässä esityksessä tarkastelemme, onko mielialan muutoksessa ennen ja jälkeen kävelyn eroja sen mukaan, tekivätkö osallistujat harjoitteita vai eivät. Analyysit tehdään vertailemalla koetilanteiden välisiä muutospistemääriä Mplus-ohjelmistolla multigroup-mallilla, jossa kovariaatteina on koettu stressi viimeisen 4 viikon aikana, kävelyn kesto sekä reitillä pysyminen.  Alustavien tulosten mukaan metsäympäristössä kävelyn jälkeen mieliala muuttui positiivisemmaksi kaikissa koetilanteissa, mutta eroja näiden välillä ei ollut. Stressaantuneilla muutos oli suurempi. Mieliala muuttui rauhallisemmaksi ryhmässä, jossa osallistujat kävelivät ilman harjoitteita, mutta tulos on epävarma. Puistokävelyssä aineistonkeruu on vielä kesken.  Tutkimuksessa käytettyjä psykologisia harjoitteita voi soveltaa monenlaisissa luontoympäristöissä pienellä vaivalla. Harjoitteista ei ensimmäisen vuoden aineiston perusteella ollut lisähyötyä mielialan kannalta, mutta yhtä olennaista on se, että niistä ei ollut haittaakaan. Valtaosa osallistujista oli luontosuuntautuneita, ja on mahdollista, että tällöin ympäristön tarkkailu on jo opittua eikä erityisiä harjoitteita tarvita. Suomalaiset ovat ahkeria luonnossa liikkujia, ja harjoitteet voivat kuitenkin tarjota yhden väylän mielialan kohennukseen luontokäynneillä joillekin väestöryhmille.

 

Henkirikosuhrien läheisten selviytymistä edistävät ja estävät tekijät

Anna Liisa Ahoi1, Tanja Virta1, Marja Kaunonen1

1Tampereen yliopisto

Tausta: Henkirikoksen uhrina kuolee Suomessa vuosittain keskimäärin 100 henkilöä. Yhtä henkirikoksen uhria jää suremaan useita perheenjäseniä, ystäviä ja läheisiä. Henkirikosuhrien läheisten suru on traumaattista ja pitkäkestoista. Läheisten selviytyminen on myös haastavaa; yli puolet läheisistä kärsii yhdestä tai useammasta psyykkisestä häiriöstä jopa 10 vuotta menetyksen jälkeen. Aikaisempaa kansallista tieteellistä tutkimusta henkirikosuhrien omaisten selviytymisestä ei ole ja kansainvälisesti aihealuetta on myös tutkittu vähäisesti.    Tavoitteet: Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata henkirikosuhrien läheisten  selviytymistä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkimustulokset antavat tietoa henkirikosuhrien läheisten selviytymisprosessista.   Menetelmät: Tutkimusaineisto kerättiin elektronisella lomakkeella ja haastattelemalla. Tutkimukseen osallistui 34 henkirikosuhrien läheistä, joista kolme haastateltiin. Tutkimusaineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.   Tulokset: Henkirikosuhrien läheisten selviytymistä edistivät oikeanlaisen tuen saaminen, läheisen sisäiset vahvuustekijät ja menetyksen myötä uudistuminen. Oikeanlaisen tuen saamiseen sisältyi lähipiirin, ammattihenkilöiden ja yhteisön tuki. Sisäiset vahvuustekijät sisälsivät itsensä suojelemista, omien luonteenvahvuuksien hyödyntämistä ja aktiivisena pysymistä. Menetyksen myötä uudistumiseen kuului kokemus yhteydestä surmattuun, uuden realiteetin muodostuminen ja hyvyyden näkeminen omassa elämässä.  Henkirikosuhrien läheisten selviytymistä esti murhetaakan kantaminen, elämän perustan järkkyminen ja mielen uudelleen haavoittuminen. Murhetaakan kantaminen sisälsi emotionaalista kärsimistä, joka ilmeni mielen synkistymisenä. Elämän perustan järkkyminen sisälsi arjessa selviytymisen vaikeuksia ja talouden järkkymistä. Mielen uudelleen haavoittumiseen liittyi kuoleman julkinen riepottelu, raskas oikeusprosessi ja tekijän olemassaolo.  Johtopäätökset: Henkirikosuhrien läheiset hyötyisivät erityisesti surun käsittelemiseen ja arjessa pärjäämiseen kohdennetusta välittömästä ja pitkäkestoisesta tuesta, jota annetaan yksilötasolla ja perhekeskeisesti. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää henkirikosuhrien läheisten moniammatillisessa tukemisessa ja selviytymistä edistävien tuki-interventioiden kehittämisessä.

 

Mielenterveyden edistämisen osaaminen terveyssektorilla ammattihenkilöstön näkemyksiä

Nina Tamminen1, Pia Solin2, Eija Stengård3, Lasse Kannas4, Tarja Kettunen5

1Terveyden ja hyvinvoinnin laitos/Jyväskylän yliopisto,terveystieteiden tieteena

2Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

3Tampereen yliopisto/Mielenterveys- ja päihdepalvelut,Tampereen kaupunki

4Jyväskylän yliopisto,Terveyden edistämisen tutkimuskeskus,terveystieteiden tiete

5Jyväskylän yliopisto,Terveyden edistämisen tutkimuskeskus,terveystieteiden tie

 

Tausta: Vaikuttaviin mielenterveyden edistämistoimiin tarvitaan osaavaa ammattihenkilöstöä. Tieto siitä, millaista osaamista mielenterveyden edistämistoimet terveyssektorilla vaativat, on puutteellista. Tarvitaan systemaattista tutkimusta aihealueesta.

Tavoitteet: Tutkimuksessa selvitettiin mielenterveysalan ammattilaisten näkemyksiä mielenterveyden edistämisen osaamisesta tämän osaamisen määrittelemiseksi. Tavoitteena oli selvittää millaista tietoa, taitoa, arvoja ja asenteita tarvitaan mielenterveyden edistämistoimiin terveyssektorilla Suomessa. Tutkimuksessa kehitettiin mielenterveyden edistämisen osaamisen alustavat kriteerit.

Menetelmät: Laadullisen tutkimuksen aineistot kerättiin vuosina 20142016 suorittamalla kaksi fokusryhmähaastattelua sekä kyselytutkimus terveyssektorin mielenterveysasiantuntijoille. Fokusryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 13 terveyssektorin mielenterveysalueen asiantuntijaa. Kyselylomake jaettiin yli 70 mielenterveysalan asiantuntijalle, 20 lomaketta palautettiin. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysinä Atlas.ti  ohjelmiston tuella. Tulosten pohjalta muodostettiin alustavat mielenterveyden edistämisen osaamisen kriteerit.

Tulokset: Yhteensä 23 osaamisaluetta tunnistettiin ja ryhmiteltiin neljän eri kategorian alle: teoreettinen tieto-osaaminen, käytännön taidot, henkilökohtaiset arvot sekä asenteet. Mielenterveyden edistämistoimissa tarvitaan tietoa mielenterveyden edistämisen periaatteista ja käsitteistä, mukaan lukien vaikuttavien käytäntöjen menetelmät ja välineet. Useita käytännön taitoja kuten viestintä- ja yhteistyötaidot kuvailtiin. Henkilökohtaisia arvoja ja asenteita olivat muun muassa kokonaisvaltainen lähestymistapa sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Johtopäätökset:  Tutkimus tuottaa uutta tietoa mielenterveyden edistämisen osaamisesta sekä jäsennellyn kokonaisuuden niistä tiedoista, taidoista, arvoista ja asenteista, joita alalla työskentelevät asiantuntijat pitävät tärkeinä mielenterveyden edistämistyössä ja joita tarvitaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan mielenterveyden edistämistoimia terveyssektorilla. Tutkimuksen tuloksena syntyneet kriteerit auttavat koulutusohjelmien ja tutkintojen suunnittelussa sekä terveyssektorin työtehtävien ja kuvausten suunnittelussa mielenterveyden edistämisen alueella. Osaamiskriteerit kehitetään lopulliseksi mielenterveyden edistämisen osaamisen kriteeristöksi sekä terveyssektorin suosituksiksi Delphi-tutkimuksen avulla syksyllä 2017.

 

Toisen asteen opiskelijoiden terveyden lukutaito

Pirjo Lindfors1, Leena Paakkari2, Jaana Minkkinen1

1Tampereen yliopisto

2Jyväskylän yliopisto

Tausta:  Terveyden lukutaito voidaan ymmärtää valmiutena tehdä terveyteen liittyviä päätöksiä. Rajallisella terveyden lukutaidolla on monia kielteisiä seurauksia niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin ja sen tiedetään selittävän ihmisten terveystottumuksia ja terveyseroja. Kiinnostus terveyden lukutaitoa ja sen tutkimista kohtaan on kasvanut viime vuosina. Tämä johtuu erityisesti sen luonteesta: toisin kuin monia muita terveyden determinantteja, terveyden lukutaitoa voidaan opettaa ja sitä voidaan oppia. Lasten ja nuorten terveyden lukutaitoon liittyvää tutkimusta on tehty toistaiseksi vähän, vaikka tiedetään, että yläkoululaisten koulutusorientaatio on yhteydessä terveyden lukutaitoon; akateemiselle koulu-uralle aikovilla on parempi terveyden lukutaito kuin ammatilliselle uralle aikovilla.   Tavoitteet:  Tutkimuksen tavoitteena on vertailla lukiolaisten ja ammattikoululaisten terveyden lukutaitoa ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä (sukupuoli, perusopetuksen koulumenestys).  Menetelmät:  Vastaajat (N=7189) olivat lukion (n = 4289) ja ammattikoulun oppilaita (n = 2369) Helsingin metropolialueelta. Terveydenlukutaitomittari koostuu 10 kysymyksestä (4 vastausvaihtoehtoa). Summamuuttuja kategorisoitiin kolmeen luokkaan (huono, keskinkertainen, hyvä). Ryhmäeroja analysoitiin Mann-Whitneyn riippumattomien otosten -testillä.  Tulokset:  Lukiossa opiskelevilla pojilla ja tytöillä oli parempi terveydenlukutaito kuin ammattikoulussa opiskelevilla. Lukiolaisista 51 prosentilla oli hyvä terveydenlukutaito ja huono 4 prosentilla. Ammattikoulun opiskelijoilla vastaavat tulokset olivat 33 (hyvä) ja 18 (huono) Kun koulumenestys peruskoulun päättötodistuksessa kontrolloitiin, lukiolaisten terveydenlukutaito oli ammattikoululaisia hieman parempi erityisesti niillä, jotka olivat pärjänneet peruskoulussa keskinkertaisesti (arvosanat 7-8). Tyttöjen terveydenlukutaito oli hieman parempi sekä lukiossa että ammattikoulussa riippumatta peruskoulun koulumenestyksestä.  Johtopäätökset:  Lukiolaisten terveyden lukutaito on parempi kuin ammattikoulussa opiskelevien, mikä saattaa kasvattaa terveyseroja. Sukupuoli erottelee terveyden lukutaitoa kuitenkin voimakkaammin: tytöillä se on parempaa sekä lukiossa että ammattikoulussa opiskelumenestyksestä riippumatta. Terveyden lukutaidon kannalta riskiryhmässä ovat etenkin ammattiin opiskelevat pojat, joilla on heikko perusopetuksen koulumenestys.