I b) Työhyvinvointi

Pj. Maria Törnroos

Sisäilmaongelmat ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset työpaikoilla

Eerika Finell

Eerika Finell1, Tuija Seppälä2

1Tampereen yliopisto

2Helsingin yliopisto

Tausta: Sisäilmaongelmat ovat yleisiä työpaikoilla. On arvioitu, että esimerkiksi noin joka neljännessä suomalaisessa koulussa esiintyy kosteus- ja homevaurioita. Sen lisäksi, että sisäilmaongelmat voivat aiheuttaa terveysongelmia, niillä voi olla myös vaikutusta työntekijöiden sosiaalisiin suhteisiin sekä muuhun psykososiaaliseen hyvinvointiin. Nämä tekijät voivat puolestaan lisätä koettua stressiä sekä vaikeuttaa toipumista.   Tavoitteet: Esittelemme kaksi tutkimusta, joissa selvitetään sekä määrällisesti että laadullisesti, millaisia epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia työntekijät liittävät haitallisiksi koettuihin sisäilmaongelmiin työpaikoilla. Epäoikeudenmukaisuuden kokemusten tutkiminen on tärkeätä, koska niiden on havaittu olevan yhteydessä muun muassa siihen, kuinka työntekijät selviävät ja toipuvat terveysongelmistaan. Aineistoina toimivat Tilastokeskuksen työoloaineisto vuodelta 2013 sekä Suomen Kirjallisuuden Seuran kautta kerätty elämäkerrallinen kirjallinen aineisto.  Menetelmät: Työoloaineistosta poimittuja muuttujia on analysoitu logistisella regressioanalyysillä. Laadullista aineistoa on analysoitu määrällisen sisällönanalyysin ja temaattisen analyysin keinoin.   Tulokset: Työntekijät, jotka kokivat työpaikkansa sisäilman haitalliseksi (l. home, riittämätön ilmanvaihto) raportoivat 28% – 95% enemmän epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia kuin työntekijät, joiden mukaan tätä haittaa ei ollut. Etenkin muiden työntekijöiden negatiiviset asenteet ja riittämätön tiedonsaanti koettiin epäoikeudenmukaiseksi. Laadullinen analyysi vahvisti määrällisen analyysin tuloksia sekä osoitti, että epäoikeudenmukaisuuden kokemukset liittyivät erityisesti konfliktitilanteisiin sekä koettuun moraaliseen ulossulkemiseen.  Johtopäätökset: Tietoisuus sisäilmaongelmiin liittyvistä psykososiaalisista riskitekijöistä ja niiden ehkäisy on keskeistä muun muassa työterveydenhuollossa, jotta ongelmien kumuloituminen voidaan välttää.

 

Teknoimu teknologian käyttö työhyvinvoinnin lähteenä uusi käsite ja mittari

Salla Ahola1, Jaana-Piia Mäkiniemi1

1Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu

Tausta: Digitalisaation myötä yhä useampien työhön kuuluu teknologioiden käyttöä ja uusien teknologioiden käytön opettelua. Se voidaan kokea kuormittavana tai innostavana. Teknologioiden käyttö työssä voikin siten uhata tai lisätä työhyvinvointia. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty enemmän teknologioiden käytön kielteisiin vaikutuksiin ja kielteisiin kokemuksiin, kuten teknostressiin. Myönteisiä kokemuksia on tarkasteltu harvemmin. Nähdäksemme yksi syy tälle on sopivien käsitteiden ja mittarien puute. Työn imun tutkimuksen pohjalta luotu uusi käsite  teknoimu voidaan määritellä myönteiseksi työhyvinvoinnin tilaksi, joka liittyy teknologioiden käyttöön työssä, ja jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Teknoimun mittaamiseksi kehitettiin uusi mittari, joka ei ole rajoittunut vain tiettyyn teknologiaan vaan se voidaan kohdentaa tarkoituksen mukaan.   Tavoitteet: Tavoitteena on tarkastella uuden teknoimu-mittarin rakennevaliditeettia kahden eri aineiston pohjalta ja vastata seuraavaan tutkimuskysymykseen: Onko teknoimun kolmen faktorin (tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen) malli parempi kuin yhden faktorin malli?    Menetelmät: Uuden 9-osioisen teknoimun mittarin (Techno-Work Engagement Scale, TechnoWES) pohjana käytettiin suomenkielistä työn imun mittaria (Utrecht Work Engagement Scale, UWES), jonka väittämät muokattiin sopiviksi teknologian käytön kontekstiin. Vastaajat olivat kahdeksan eri organisaation työntekijöitä (N = 729) ja 15 eri koulun opettajia (N = 213), joista jälkimmäisiä ohjeistettiin vastaamaan liittyen opetusteknologian käyttöön työssä. Analyysimenetelmänä mittarin faktorirakenteen analysointiin käytimme konfirmatorista faktorianalyysia.   Tulokset: Alustavien tulosten mukaan kolmefaktorinen malli sopi aineistoon yksifaktorista mallia paremmin molemmissa aineistoissa, ja sen validiteetille saatiin tukea. Tulokset ovat linjassa aikaisemman työn imun tutkimuksen kanssa.   Johtopäätökset: Kehitetty mittari toimii empiirisen aineiston perusteella vähintäänkin kohtuullisesti. Sitä voidaan käyttää teknologian käyttöön liittyvien myönteisten työhyvinvointikokemusten tutkimiseen niin työpaikoilla kuin tutkimuksissa.

  

TYÖYHTEISÖSOVITTELU TYÖHYVINVOINNIN RAKENTAJANA

Pia Lappalainen1

1Aalto-yliopisto

Tausta: Panostus vuorovaikutukseen edistää psyykkisen ja sosiaalisen työhyvinvoinnin rakentumista, ja työniloa lisätessään rakentava kanssakäyminen edistää työtehoa. Dialogisella organisaatiokulttuurilla on rooli myös eripuran ehkäisyssä ja kiistojen ratkaisussa. Pitkittyessään työpaikan konfliktit syövät tehollista työaikaa ja eskaloituneina aiheuttavat työpahoinvointia, joka sairauspoissaolojen, alentuneen työkyvyn ja ennenaikaisen eläköitymisen kautta kerryttää kustannusvaikutuksia. Ihmissuhdeongelmat ovatkin nousseet työelämätutkimuksen tarkastelun keskiöön merkittävimpänä henkisen kuormituksen aiheuttajana. Toimivalla vuorovaikutuskulttuurilla puolestaan on voimavaroja moninkertaistava vaikutus, minkä vuoksi dialogisuus ja tasa-arvoinen vuoropuhelu tunnistetaan nykyään sekä kannattavan yritystoiminnan että oppivan organisaation perusedellytyksiksi. Konkreettisena työkaluna työhyvinvointia syövien konfliktien ratkomiseen tässä esityksessä ehdotetaan restoratiivista työyhteisösovittelua.   Tavoitteet: Tämä esitys lähestyy työyhteisösovittelua ratkaisuna työpahoinvointiin kahdella tapaa. Artikkelin alun kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan restoratiivisen sovittelun hyötyjä yksilöiden hyvinvoinnille ja työyhteisöjen dynamiikan kehittämiselle. Jälkimmäinen osuus syventää ymmärrystä prosessin affektiivisista, relationaalisista ja oppimisvaikutuksista empiirisen tutkimusaineiston pohjalta.   Menetelmä: Menetelmävalinnan tavoitteena on syventää ymmärrystä sovitteluprosessista osapuolten kokemuksena. Metodina on käytetty osallistuvaa havainnointia (n=59) ja laadullista, strukturoimatonta kyselylomaketta yhdeksän sovittelutapauksen aikana (n=42).   Tulokset: Tutkimuksen löydökset vahvistavat jo aiemmin todennettua sovittelutyylien dikotomiasta juontavaa vastakkainasettelua sovittelun vaikuttavuudessa. Ohjaavampi evaluatiivinen ote tuottaa tehokkaan lopputuleman selkeänä ongelmanratkaisuun tähtäävänä kehityskulkuna. Sen sijaan pidättyväinen omistajuutta tukeva fasilitointi on lopputulemaltaan ennalta-arvaamattomampi mutta näyttäisi synnyttävän voimakkaampaa helpotusta jo prosessin aikana, kun vuorovaikutusongelmia ryhdytään vihdoin käsittelemään tavalla, joka pysyttää osapuolilla ongelman omistajuuden. Pidempiaikaisia vaikutuksia syntyy lisääntyneen reflektoinnin, itsetuntemuksen ja henkilökohtaisen kasvun ansiosta.  Johtopäätökset: Työntekijät saavat työyhteisösovittelusta herätteen itsensä kehittämiseen: muilta saatu palaute innostaa pohtimaan omaa vuorovaikutustyyliä ja sen vaikutuksia tiimin työskentelylle. Niinkin piinallisesta ilmiöstä kuin vuorovaikutuksen ontumisesta käynnistynyt prosessi voi siis parhaimmillaan palkita yksilöt osaamisen ja persoonallisuuden kehittymisellä tavalla, joka lisää koko työyhteisön työhyvinvointia.

 

Pitkään jatkuneen työpaikkakiusaamisen seuraukset ja niistä toipuminen

Susanna Lundell1

1Turun yliopisto

Kun tietoisuus työpaikkakiusaamisen aiheuttamista inhimillistä kustannuksista ja taloudellisista menetyksistä on tutkimustiedon ansiosta lisääntynyt, monilla työpaikoilla on havahduttu laatimaan toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja käsittelyyn. Viranomaisille edenneet tapaukset kielivät kuitenkin siitä, ettei kiusaamistapauksia onnistuta syystä tai toisesta aina selvittämään työpaikoilla. Esitys pohjautuu väitöstutkimukseeni, jossa tarkastelen viranomaisille edenneitä työpaikkakiusaamistapauksia. Tutkimustehtävänä on selvittää viranomaisille edenneiden kiusaamistapausten taustoja sekä epäasiallisen kohtelun ilmenemismuotoja ja seurauksia erityisesti kiusaamista kokeneiden henkilöiden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten tapausten viranomaiskäsittely on edennyt ja miten uhrit ovat kokeneet viranomaiskäsittelyn eri vaiheet ja viranomaisten tekemät ratkaisut. Hyödynnän oikeussosiologian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessani sosiaali- ja yhteiskuntatieteiden teorioita ja lähestymistapoja. Tutkimuksen aineisto muodostuu työpaikkakiusaamista kokeneiden henkilöiden (n=33) sekä tapausten käsittelyyn osallistuneiden tahojen (mm. työterveyshuollon toimijat, työsuojeluvaltuutetut, viranomaiset) haastatteluista, työpaikkakiusaamistapausten käsittelyyn liittyvistä dokumenteista, oikeudenkäyntitallenteista sekä oikeudenkäyntien havainnoinnista. Esityksessäni tarkastelen epäasiallisen kohtelun seurauksia uhrien hyvinvointiin sekä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet uhrien psyykkiseen toipumiseen. Eräs tutkimuksen keskeinen havainto on se, että lähes kaikkien haastateltavien kuvauksista välittyy kokemus pitkäkestoisen henkisen väkivallan kohteeksi joutumisesta. Kaikissa tapauksissa kiusaajina on ollut uhriin lähiesimies tai joku muu uhriin nähden organisaatiohierarkiassa ylempänä oleva taho. Uhrien psyykkinen toipuminen on kestänyt yleensä useita vuosia, ja esimerkiksi yksi haastatelluista kertoi kokemiensa vääryyksien kalvavan mieltään päivittäin vielä vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen. Osa haastateltavista kertoi päässeensä lopulta pahimman yli läheisiltä tai ammattiauttajilta saamansa tuen ansiosta. Monet kokivat henkisen väkivallan aiheuttaneen niin syvät henkiset haavat, etteivät he uskoneet voivansa koskaan toipua täysin ennalleen.

 

Tutkimus työn merkityksellisyyden kokemuksen hyödyistä organisaatiotasolla

Jaakko Sahimaa1, 2

1Helsingin yliopisto

2Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Kokemus oman työn merkityksellisyydestä on yhdistetty tutkimuksissa useisiin sekä yksilön että työorganisaation kannalta hyödyllisiin ja positiivisiin tekijöihin mm. työn imuun ja työtyytyväisyyteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on jatkaa tutkimusta työn merkityksellisyyden kokemuksen hyödyistä yksilö- ja organisaatiotasolla.  Tutkimuksessa tarkastellaan psykologisten perustarpeiden (autonomia, kompetenssi, yhteenkuuluvuus, benevolenssi), työn merkityksellisyyden kokemuksen sekä neljän yksilö- ja organisaatiotason hyödyn, työtyytyväisyyden, työpaikkaan sitoutumisen, itsearvioidun työtehokkuuden sekä työpaikalla tapahtuvan vapaaehtoisuuden välillä. Tutkimuksessa esitetään neljä tutkimuskysymystä:   1. Onko työn merkityksellisyyden kokemuksen ja neljän mainitun yksilö- ja organisaatiotason hyödyn välillä havaittavissa tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä? 2. Onko psykologisten perustarpeiden ja yksilö- ja organisaatiotason hyötyjen välillä havaittavissa tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä 3. Vaikuttaako työn merkityksellisyyden kokemus jollain tavalla psykologisten perustarpeiden ja yksilö- ja organisaatiotason hyötyjen välisiin yhteyksiin.  4. Säilyykö työn merkityksellisyyden kokemuksen yhteys yksilö- ja organisaatiotason hyötyihin, kun psykologisten perustarpeiden vaikutus on kontrolloitu.  Tutkimuksessa muuttujien välisiä yhteyksiä tutkittiin regressioanalyysimallien ja erilaisten mediaationanalyysien avulla.  Tulosten perusteella psykologiset perustarpeet sekä työn merkityksellisyyden kokemus näyttäisivät olevan yhteydessä kaikkiin edellä mainittuihin yksilö- ja organisaatiotason hyötyihin. Tämän lisäksi työn merkityksellisyyden kokemuksella näytti olevan medioiva vaikutus useiden psykologisten perustarpeiden ja yksilö- ja organisaatiotason hyötyjen välillä ja työn merkityksellisyyden kokemus näytti säilyvän merkitsevänä suurimmassa osassa tapauksista, kun muuttujien välisiä yhteyksiä tutkittiin psykologisten perustarpeiden osuuden ollessa kontrolloitu.  Tutkimuksen tulokset antavat lisävahvistusta sille, että yksilöiden motivaatiotekijöihin ja kokemukseen oman työnsä merkityksellisyydestä on hyödyllistä panostaa organisaatiotasolla ja esimies- ja johtamistyöskentelyssä. Jatkotutkimusta varten yksi avoimeksi jäävä hyvin mielenkiintoinen kysymys on se, miten merkityksen kokemusta työelämässä voidaan optimaalisella tavalla synnyttää ja ylläpitää.