I a) Vaikuttavuutta ohjaukseen vuorovaikutuksen keinoin

Pj. Elina Weiste ja Aija Logren

Ohjaus on toimintaa, jolla voidaan edistää inhimillisiä oppimis- ja kasvuprosesseja erilaisissa konteksteissa (Vehviläinen 2014). Ohjaus tähtää asiakkaan oman toimijuuden, kompetenssin, pystyvyyden tunteen ja motivaation tukemiseen. Ohjaustyötä tehdään paljon sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä, mutta myös monen muunlaisissa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävissä palvelumuodoissa, kuten liikuntaharrastusten parissa tai työnohjauksissa.

Ohjauksen toimivuuden ja vaikuttavuuden kannalta on oleellista miten ohjausta toteutetaan. Koska ohjaus on vuorovaikutusta, jossa ohjattava kohdataan erilaisine tietoineen, taitoineen ja tunteineen, se asettaa ohjaajalle monenlaisia vaateita. Ohjauksen onnistumisen kannalta on oleellista millainen suhde ohjaajan ja ohjattavan välille muodostuu ja missä määrin he jakavat yhteisen käsityksen ohjauksen tavoitteista ja niistä keinoista, joilla tavoitteisiin pyritään. Tässä symposiumissa tarkastellaan vuorovaikutusta erityyppisissä ohjaustilanteissa, ja esitetään tutkimustuloksia, miten ohjaajat pyrkivät vuorovaikutuksen keinoin vaikuttamaan ohjattavan asiakkaan toimintaan, terveyskäyttäytymiseen ja/tai hyvinvointiin, ja minkälaisin keinoin asiakkaat osallistuvat ohjauskeskusteluihin.

Kaikissa symposiumin esityksissä ohjausvuorovaikutusta tarkastellaan keskustelunanalyyttisesta näkökulmasta. Keskustelunanalyysi käsittää sekä metodin luonnollisten vuorovaikutustilanteiden tutkimiselle että teoreettisen ymmärryksen puhutun vuorovaikutuksen merkityksestä ja säännöistä. Perusideana on tuottaa tietoa niistä vuorovaikutuksellisista käytänteistä ja resursseista, joiden kautta sosiaalisen elämän ilmiöitä, tässä tapauksessa ohjaustilanteita, rakennetaan. Symposiumissa pohditaan erilaisten vuorovaikutuskäytänteiden toimivuutta käytännön ohjaustyön näkökulmasta.

 

Ryhmän vuorovaikutus ja ryhmäläisten osallistumisen tavat ryhmämuotoisessa ohjauksessa

Aija Logren1, Jaana Laitinen2, Johanna Ruusuvuori1

1Tampereen yliopisto

2Työterveyslaitos

Tausta: Ryhmän keskusteluihin osallistumisen ajatellaan olevan olennainen tekijä ohjauksen tavoitteiden saavuttamisessa, mutta empiiristä tutkimustietoa ohjauksen vuorovaikutusprosesseista on niukasti.

Tavoitteet: Tässä esityksessä tarkastellaan seuraavia tutkimuskysymyksiä: Miten ryhmäläiset osallistuvat ryhmäkeskusteluihin elintapaohjauksessa? Minkälaisia vuorovaikutuksellisia toimia puheenvuoroilla toteutetaan ja minkälaisia seurauksia niillä on suhteessa ohjauksen tavoitteisiin?

Aineisto koostuu videoiduista ryhmänohjaustilanteista Työterveyslaitoksen toteuttamassa interventiossa, joka oli suunnattu aikuisille, joilla oli todettu korkea riski sairastua 2-tyypin diabetekseen. Käytämme otosta kuudesta ryhmästä, joissa oli yhteensä 38 osallistujaa. Ryhmien tapaamiset (90 minuuttia/tapaaminen, yhteensä 22 tapaamista, 33 tuntia) kuvattiin kolmella kameralla, litteroitiin ja anonymisoitiin.

Tulokset: Keskeinen ohjauksen toimintakäytänne on ohjaajan aloitteisiin (esimerkiksi kysymyksiin ja tehtävänantoihin) vastaaminen, mutta sen lisäksi ryhmäläiset voivat osallistua ryhmäkeskusteluihin esittämällä omia aloitteita tai vastaamalla toisten ryhmäläisten esittämiin puheenvuoroihin. Ryhmäläiset vastaavat toistensa itsereflektoivaan puheeseen ja omista kokemuksista kertoviin vuoroihin joko konfrontoimalla (disaffiliatiiviset vastaukset ja tietyntyyppiset kysymykset) tai jakamalla omaa kokemustaan (kertomalla ”toisen tarinan” tai esittämällä puheenvuoron joka täydentää edellisen puhujan vuoroa), tai tarjoamalla neuvoja. Toiminnoilla, jotka muistuttavat ryhmän ohjaajan toimintaa – esittämällä kysymyksiä tai arvioita ja antamalla neuvoja – ryhmäläiset voivat tilapäisesti omaksua ”vertaisohjaajan” position, mutta samanaikaisesti pohtia myös omaa terveyskäyttäytymistään ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Johtopäätökset ja vinkit käytännön toimijoille: Ryhmämuotoinen ohjaus mahdollistaa olennaisesti erilaisen ohjausprosessin toteuttamisen kuin yksilöohjaus. Ryhmäkonteksti tarjoaa mahdollisuuksia jakaa kokemuksia ja tietoa ryhmän jäsenten kesken. Ryhmäkeskustelut synnyttävät ohjauksen tavoitteiden kannalta hyödyllistä toimintaa: muutostarpeen tunnistamista, muutoksen keinojen reflektointia ja pohtimista sekä sosiaalisen tuen jakamista. Toisaalta ryhmäläiset voivat myös vahvistaa ohjauksen tavoitteiden kannalta vastakkaisia näkökulmia. Tutkimuksen tulokset auttavat ryhmien ohjaajia tunnistamaan ja suuntaamaan ohjauksen tavoitteiden kannalta hyödyllisiä keskustelunkulkuja.

 

Vertaistuen vuorovaikutuksen mikroanalyysi pienyrittäjänaisten ryhmäohjauksessa

Sanni Tiitinen1, Elina Weiste2, Sanna Vehviläinen3, Johanna Ruusuvuori1, Nina Nevanperä2, Jaana Laitinen2

1Tampereen yliopisto

2Työterveyslaitos

3Itä-Suomen yliopisto

 

Tausta: Vertaistuki on todettu vaikuttavaksi keinoksi edistää terveyttä ryhmä ohjaustilanteissa. Aiemmat tutkimukset ovat kuvanneet erilaisia tapoja tarjota vertaistukea. Näitä ovat esimerkiksi tiedon, emotionaalisen tuen ja palautteen antaminen. Monet näistä tavoista perustuvat ryhmäläisten omien kokemusten jakamiseen. Vaikuttavan vertaisryhmäohjauksen toteuttamiseksi tarvitaan kuitenkin lisää ymmärrystä siitä, miten vertaistuki käytännössä toteutuu vuorovaikutuksen tasolla.

Tavoitteet: Esityksessä tarkastellaan työkyvyn- ja terveyden edistämiseen tähtäävää pienyrittäjänaisten vertaisryhmäohjausta. Ryhmät toteutettiin osana Työterveyslaitoksen ”Naiset työssä” ESR-projektia. Ryhmissä keskusteltiin työkykyyn liittyvistä asioista strukturoidun ohjausmallin pohjalta. Suurin osa keskusteluista käytiin Skypen välityksellä. Tarkastelemme miten ryhmäläiset jakavat kokemuksiaan ohjaustilanteissa. Kysymme, 1) millaisia vuorovaikutuksellisia keinoja ohjaajat käyttävät kutsuakseen ryhmäläisiä jakamaan kokemuksiaan, ja 2) millaisia vuorovaikutuksellisia keinoja ryhmäläisillä itsellään on avata keskustelua kokemuksistaan. Analysoimme viiden ryhmän videoituja ohjaustapaamisia (35 tuntia).

Tulokset: Kun yksi ryhmäläinen on kertonut omasta kokemuksestaan, ohjaaja voi kutsua muita

ryhmäläisiä jakamaan kokemuksiaan esimerkiksi kysymällä muiden ryhmäläisten näkemyksiä kerrotusta tilanteesta tai pyytämällä heiltä ratkaisuehdotuksia tai vinkkejä puheena olevaan asiaan. Sen lisäksi, että ryhmäläiset voivat vastata ohjaajan kutsuun, he voivat itse avata keskustelun kokemuksistaan sen jälkeen, kun joku ryhmäläisistä on kertonut kokemuksistaan. Tällöin ryhmäläiset usein valmistelevat kokemuksensa kertomista joko a) kysymällä jotakin yksityiskohtaa edellisen kertomuksesta siten, että se vie kokemusta lähemmäksi kysyjän omaa tilannetta tai b) pyytämällä lupaa ottaa vuoro.

Johtopäätökset ja vinkit käytännön toimijoille: Tulokset osoittavat ryhmäläisillä olevan keinoja jakaa kokemuksiaan vastauksena toisen ryhmäläisen kertomaan kokemukseen. Tämä vaatii kuitenkin paljon vuorovaikutuksellista työtä, jos ohjaaja ei luo kokemusten jakamiselle tilaa. Ryhmäohjauksen rakenteen (eli suunnitellun etenemisen ja toteutustapojen) joustavuus vaikuttaa siihen, miten ohjaaja pystyy vastaamaan rohkaisevasti spontaaniin kokemusten jakamiseen. Vertaisryhmän ohjauksessa ohjaajan kannattaa siis luoda kokemusten jakamiselle tilaa. Lisäksi ohjauksen rakenteen on oltava riittävän joustava, jotta se edistää ryhmäläisten spontaania kokemusten jakamista.

 

Yhteiseen päätöksentekoon osallistuminen mielenterveyskuntoutuksessa

Melisa Stevanovic1, Elina Weiste2, Camilla Lindholm1

1Helsingin yliopisto

2Työterveyslaitos

 

Tausta: Terveydenhuollossa on nähty tärkeäksi osallistaa asiakkaat omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Osallistuminen voimaannuttaa ja auttaa asiakkaita sitoutumaan hoitopäätöksiin. On kuitenkin huomattu, että mielenterveyskuntoutujille yhteiseen päätöksentekoon osallistuminen voi olla huomattavan vaikeaa. Siitä, kuinka yhteinen päätöksenteko mielenterveyskuntoutujien kanssa voisi ylipäätään parhaiten sujua, tiedetään vielä varsin vähän.

Tavoitteet: Pyrkimyksemme on selvittää yhteisten päätöksentekoprosessien kulkua mielenterveystyön kontekstissa. Tutkimuskohteenamme ovat Klubitalot, jotka tarjoavat mielenterveyskuntoutujajäsenilleen heidän omista tarpeistaan lähtevää työpainotteista toimintaa. Tutkimusaineistomme koostuu videonauhoitetuista kokoontumisista, joissa kuntoutujajäsenet työntekijöiden johdolla harjoittelevat työelämätaitojaan. Näissä kokoontumisissa työntekijät usein pyrkivät edistämään kuntoutujajäsenten osallistumista yhteiseen päätöksentekoon. Tutkimuksessamme kysymme, millaisin keinoin työntekijät onnistuvat parhaiten tässä tavoitteessaan.

Tulokset: Yhteistä päätöksentekoa kutsuvissa ehdottavissa vuoroissaan, työntekijät käyttivät karkeasti ottaen kolmenlaisia kielellisiä muotoiluja: 1) polaarisia ehdotuksia, joissa pääverbiin kiinnittyy ”ko/kö”- kysymysliitepartikkeli ja jotka kutsuvat erityisesti myöntävää vahvistamista, 2) avoimia ehdotuksia, jotka alkoivat kysymyssanoilla kuten ”mitä”, ”missä” tai ”miten” ja tekevät relevantiksi lukemattomia erilaisia vastausvaihtoehtoja sekä 3) vaihtoehtoehdotuksia, joissa polaarista ehdotusta seuraa ”vai”-konjunktion jälkeen toinen polaarinen kysymys. Siinä missä polaarisia ehdotuksia seurasi usein yhden tai useamman kuntoutujajäsenen minimipalaute ”mm” tai ”joo”, avoimia ehdotuksia seurasi yleensä joko hiljaisuus tai tiedustelu siitä, mitä ehdotus oikein koskikaan. Vaihtoehtoehdotuksia sen sijaan seurasi tyypillisesti jommankumman toimintasuunnitelman nimeäminen sekä usein myös perustelu sille, miksi tämä vaihtoehto on parempi kuin toinen. Vaihtoehdotukset näyttävät siis tässä kontekstissa toimivan parhaiten yhteisen päätöksenteon mahdollistajana. Yhteisen päätöksentekoprosessin loppuun saattaminen jäi kuitenkin näissäkin tilanteissa säännönmukaisesti työntekijöiden vastuulle.

Johtopäätökset ja vinkit käytännön toimijoille: Ehdotusten muotoilu vaikuttaa ratkaisevasti yhteisen päätöksenteon onnistumiseen. Vaihtoehtoehdotusten strateginen käyttö saattaa mielenterveystyön kontekstissa olla mielekästä. Jos siis haluat mielenterveyskuntoutujan ottavan toimintasuunnitelmaan kantaa, tarjoa hänelle kaksi selkeää vaihtoehtoa, joiden väliltä valita.

 

Ymmärrysongelmatilanteita lievästi autististen varhaisnuorten ja näiden kuntouttajien välisissä keskusteluissa

Mari Wiklund1

1Helsingin yliopisto

Tausta: Autististen henkilöiden on tunnetusti vaikeaa asettua toisen asemaan. Täten heidän on myös vaikeaa ymmärtää toisten mielentiloja ja vuorovaikutuksellisia päämääriä sekä tehdä päätelmiä niiden perusteella. Vaikeus asettua toisen asemaan näkyy siksi myös keskustelun tasolla. Autististen henkilöiden on esimerkiksi vaikeaa ymmärtää vuorovaikutuksen implisiittisiä vihjeitä, heillä on taipumusta ymmärtää asiat kirjaimellisesti, ja heidän puheensa saattaa poukkoilla aiheesta toiseen. He saattavat myös vastata kysymykseen tarpeettoman yksityiskohtaisesti tai sitten vastata vain siihen, mitä heiltä kirjaimellisesti on kysytty. Myös aiheen vierestä vastaaminen on tavallista. Nämä tekijät voivat myös aiheuttaa ymmärrysongelmatilanteita autististen henkilöiden vuorovaikutuksessa.

Tavoitteet: Tässä esitelmässä pyrin nostamaan esiin erilaisia esimerkkejä siitä, kuinka toisen asemaan asettumisen vaikeus konkreettisesti heijastuu autististen henkilöiden vuorovaikutukseen. Toisaalta tuon esille myös tapauksia, jotka osoittavat, että vaikka toisen asemaan asettuminen on autistisille henkilöille yleisesti ottaen vaikeaa, toisinaan he kuitenkin pystyvät siihen.

Tulokset: Ymmärrysongelmia aiheuttavia tekijöitä tutkitussa aineistossa ovat mm. vuorovaikutuksen implisiittisten vihjeiden ymmärtämisen vaikeus, taipumus ymmärtää asiat kirjaimellisesti sekä puheen poukkoilu aiheesta toiseen.

Johtopäätökset ja vinkit käytännön toimijoille: Keskustelunanalyysin keinojen avulla pystytään kuvaamaan, kuinka ongelmatilanteet tarkalleen ottaen syntyvät, ja kuinka ne ratkaistaan. Täten mahdollisiin ongelmien aiheuttajiin pystytään helpommin puuttumaan. Jatkossa pyrin vielä löytämään aineistosta uusia keskusteluilmiöitä, jotka heijastaisivat toisen asemaan asettumisen vaikeutta. Kommunikoidessasi autististen henkilöiden kanssa vältä metaforista kielenkäyttöä ja muuta implisiittistä viestintää. Jos tahdot kuulla jostakin lisää, on parempi muotoilla kehotus suoraan eikä käyttää esimerkiksi dialogipartikkelia ja/tai intonaatiota ilmaisemaan sitä, että toivoisit sanottuun vielä jatkoa.

 

Työkykyyn ja terveyteen liittyvät neuvot työterveystarkastuksissa

Sanna Vehviläinen1, Elina Weiste2, Timo Leino2, Jaana Laitinen2

1Itä-Suomen yliopisto

2Työterveyslaitos 

Tausta: Säännölliset terveystarkastukset ovat työterveyshuollon keskeinen toimintatapa. Vuosittain Suomessa tehdään yli miljoona työterveystarkastusta. Tyypillisesti niiden tehtävänä on arvioida asiakkaan työkykyisyyttä, ennaltaehkäistä ja tarjota tietoa työterveyteen liittyvistä riskeistä sekä ohjata asiakasta terveellisiin elämäntapoihin. Tavoitteena on motivoida asiakkaita huolehtimaan omasta terveydestään laatimalla yksilöllinen terveyssuunnitelma. Terveyssuunnitelmien laatimisesta tai vuorovaikutuskäytänteitä, joilla työkyvystä ja terveellisistä elämäntavoista keskustellaan, ei kuitenkaan juurikaan tiedetä.

Tavoitteet: Työterveyslaitoksen projektissa työterveyshoitajia koulutettiin motivoivan ohjauksen taidoissa ja terveyssuunnitelman laatimisessa. Kymmenen työterveystarkastusta videoitiin ennen ja jälkeen koulutuksen. Kysymme, kuinka terveyteen ja työkykyyn liittyvistä suunnitelmista keskustellaan terveystarkastuksissa? Kuinka terveyssuunnitelman kannalta relevantit seikat nostetaan esille ja muotoillaan? Muuttuvatko työterveyshoitajien vuorovaikutuskäytänteet intervention jälkeen?

Tulokset: Ennen koulutusinterventiota työkyvyn ja terveyden kannalta potentiaalisesti ongelmalliset seikat nostettiin esille kysymällä. Lähinnä työkyvyn ja terveyden riskitekijöitä otettiin puheeksi, vahvuuksia ja voimavaroja vain harvoin. Asiakkaan vastauksen jälkeen työterveyshoitaja siirtyi neuvon antamiseen. Osa asiakkaiden vastauksista sisälsi ongelmallisia toimintatapoja kuvaavia elementtejä, joiden ongelmallisuuden asiakas usein itsekin tunnisti. Osassa vastauksia ei kuvattu mitään erityisen ongelmallista. Siitä huolimatta vastausta seurasi neuvo, jossa terveellisempi toimintatapa mainittiin vähintään muistutuksena. Suunnittelu siis kiteytyi terveydenhoitajan neuvoiksi ja ohjeiksi. Koulutusintervention jälkeen keskustelu rakentui enemmän asiakkaan itse esille tuomien ongelmien ympärille ja neuvot kohdistettiin näihin ongelmiin.

Johtopäätökset ja vinkit käytännön toimijoille: Terveystarkastuksissa ei juurikaan keskitytä määrittämään asiakkaan tilanteen kannalta keskeistä ongelmaa vaan sivutaan useita terveyskäyttäytymisen osa-alueita. Neuvo ei useinkaan kohdistu ongelmalliseksi koettuun seikkaan vaan tarjoillaan asiakkaan vastauksesta riippumatta. Motivoivan ohjauksen periaatteiden kouluttaminen näyttäisi tekevät neuvonnasta kohdennetumpaa ja asiakkaan kokemat ongelmat paremmin huomioivaa. Anna siis asiakkaan kertoa mitkä ovat hänelle itselleen keskeisimpiä työkyvyn voimavaratekijöitä sekä ongelmia. Keskitä neuvosi niihin seikkoihin, joissa asiakas itse osoittaa kaipaavansa tietoa, tukea tai kannustusta.